Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhdyskuntavaliokunta
Pöytäkirja 12.12.2023/Pykälä 110



Kauniaisten kaupungin ympäristönsuojelumääräysten päivitystyö

 

YLKV 12.12.2023 § 110  

 

626/00.01.01.01/2023  

Lisätiedot:

ympäristöpäällikkö Anna-Lena Granlund-Blomfelt, puh 050-3236 269 etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Ympäristötoimen yhtenä vuositavoitteena 2023 on ollut kaupungin ympäristönsuojelumääräysten päivittäminen. Ympäristötoimessa esiintyneen henkilöstövajeen takia päivitystyö on kuitenkin viivästynyt ja valmistelu sekä päätöksenteko siirtyy vuodelle 2024.  

 

Ympäristönsuojelulain 202 §:n mukaan kunta voi antaa tarpeellisia paikallisista olosuhteista johtuvia, kuntaa tai sen osaa koskevia yleisiä määräyksiä. Niillä pyritään ehkäisemään päästöjä tai niiden haitallisia vaikutuksia. Määräykset sitovat kaikkia - kaupungin alueella toimivia asukkaita, yrityksiä ja muita, joiden toiminnasta voi aiheutua ympäristön pilaantumista. Kaupungin nykyiset ympäristönsuojelumääräykset on hyväksytty vuonna 2015. Yksi keskeinen syy uudistamiselle ovat lainsäädännössä tapahtuneet muutokset, mutta määräyksiin olisi myös tarkoitus tehdään sisällöllisiä muutoksia, jotta määräykset olisivat täsmällisempiä ja selkeämpiä niin kohderyhmälle kuin valvojalle. Vaikka määräykset ovat paikallisia, tulisi niiden olla mahdollisimman yhtenäisiä muiden lähikuntien määräysten kanssa kuntalaisten ja toiminnanharjoittajien tasapuolisen kohtelun takia.

 

Osana tiedottamisvelvoitetta, tieto valmistelutyön aloittamisesta sekä valmisteluprosessista tuodaan tiedoksi kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle, eli yhdyskuntavaliokunnalle. Ympäristötoimi valmistelee luonnoksen päivitetyistä ympäristönsuojelumääräyksistä sekä perusteluosiosta tammi-elokuussa 2024. Ehdotus tuodaan alkusyksystä käsiteltäväksi yhdyskuntavaliokuntaan, joka päättää ehdotuksen nähtäville asettamisesta ja lausuntojen pyytämisestä. Nähtävillä olon aikana asukkaat, yritykset ja yhteisöt voivat esittää mielipiteensä määräyksistä. Kuulemisajan päätyttyä määräykset mahdollisine muutoksineen tuodaan yhdyskuntavaliokuntaan käsiteltäväksi edelleen kaupunginhallitukseen ja valtuustolle. Määräykset on tarkoitus saattaa kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi siten, että määräykset voisivat astua voimaan alkuvuodesta 2025.

 

Työn lähtökohtia ja valmisteluprosessia kuvataan tarkemmin tämän asian oheismateriaalissa.

 

Kaupungin voimassa olevat ympäristönsuojelumääräykset on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 21.9.2015 ja ne ovat astuneet voimaan 1.12.2015. Määräyksiin voi tutustua osoitteessa www.kauniainen.fi/ys-maaraykset

 

 

Yhdyskuntatoimen johtaja Marianna Harju:

 

Yhdyskuntavaliokunta kirjaa tiedon kaupungin ympäristönsuojelumääräysten päivitystyön aloittamisesta sekä asiaan liittyvästä valmisteluprosessista.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Oheismateriaali:

 Kauniaisten kaupungin ympäristönsuojelumääräysten päivitystyö 2024 - Valmisteluprosessi