Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.11.2023/Pykälä 206



Vuoden 2024 talousarvioehdotus ja vuosien 2024–2026 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2024–2028 investointisuunnitelmaehdotus

 

KH 23.10.2023 § 169 

 

 

 

Lisätiedot:

talousjohtaja Mikael Boström, puh. 050 377 1228

laskentasuunnittelija Pauliina Aurala, puh. 050 411 1428

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Kuntalain mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Samanaikaisesti valtuuston on hyväksyttävä vähintään kolmea vuotta koskeva taloussuunnitelma. Talousarvio on samalla suunnittelukauden ensimmäinen vuosi. Taloussuunnitelman ja talousarvion valmistelusta vastaa kaupunginhallitus. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä tulee myös hyväksyä kaupungin toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet.

 

Kaupunginhallitus antoi 29.5.2023 valiokunnille talousarvion laadintaohjeet, joissa linjattiin taloussuunnitelman valmistelua seuraavasti:

 

Toimialat laativat talousarvion valmistelun yhteydessä henkilöstömitoituksen kehitystä koskevan arvion (henkilöstösuunnitelman) suunnittelukaudelle ml. mahdollisten eläköitymisten vaikutukset mitoitukseen.

 

Taloussuunnitelman yhteydessä laaditaan investointiohjelma vuosille 2024–2028. Investointiohjelmaa tullaan tarkastelemaan erikseen.

 

Talousarvion yhteydessä valtuusto hyväksyy myös kaupungin kehittämisstrategian, joka perustuu valtuuston 25.4.2022 hyväksymään Kauniaisten kaupunkistrategiaan vuosille 2023–2030. Vuosittaiset mitattavat tavoitteet asetetaan kunkin vuoden talousarvion hyväksymisen yhteydessä. Toimialat työstävät ja tarkentavat talousarviovuoden tavoitteitaan em. pohjalta.

 

Käyttötalouden osalta on laadittu toimialakohtaiset kehykset. Luvuissa on huomioitu ruoka- ja puhdistuspalveluiden siirtyminen yleishallinnosta yhdyskuntatoimeen.

 

Kehysvalmistelun lähtökohtana on käytetty vuoden 2022 talousarviota. Toimialat ovat tuoneet esille muutostarpeet verrattuna vuoden 2022 talousarvioon. Lisäykset vuoden 2023 kustannuksissa ovat pääosin sivistystoimessa (n. 1,7 miljoonaa euroa). Sivistystoimen suurimmat lisäykset tulevat varhaiskasvatuksesta (n. 659 000 euroa), suomenkielisestä opetustoimesta (n. 503 000 euroa), ruotsinkielisestä opetustoimesta (n. 159 000 euroa) sekä kulttuuri- ja vapaa-ajasta (n. 350 000). Kulttuuri- ja vapaa-ajan lisäys tulee pääosin sisäisistä vuokrista (nuorisotalo 320 000 euroa). Muilla lisäykset koostuvat useista eri asiasta. Erityisenä painopisteenä on ollut suomenkielinen opetustoimi ja siellä erityisesti perusopetus, johon kohdistetaan lisäresursseja.

 

Lisäykset vuoden 2024 kustannuksissa ovat sivistystoimessa ja yhdyskuntatoimessa. Sivistystoimen suurimmat lisäykset kustannuksissa tulevat varhaiskasvatuksesta (180 600 euroa), suomenkielisestä opetustoimesta (175 000 euroa) ja ruotsinkielisestä opetustoimesta (111 000 euroa) Lisäykset koostuvat useista eri asiasta.

 

Yhdyskuntatoimen suurimmat lisäykset kustannuksissa tulevat HSL:n kuntaosuuden kasvusta (200 000 euroa) sekä ruoka- ja puhdistuspalveluiden raaka-aineiden sekä puhdistusaineiden hintojennoususta (145 000 euroa).

 

Tulopuolen suurimmat muutokset tulevat maaomaisuuden myynneistä (yhdyskuntatoimessa) jotka pienevät merkittävästi vuoden 2023 talousarviosta (1 238 375 euroa) kun kaupungintalon alue ei toteudu.

 

Palkankorotukset on huomioitu kehysvalmistelussa siten että muutos vuoden 2023 talousarviosta on lisätty vuoden 2024 palkkakustannusten päälle.

 

Jotta kaupungin talous voisi taas pidemmällä aikavälillä saavuttaa tasapainotilan, on syksyn 2023 aikana syytä laatia monivuotinen tasapainottamisohjelma. Tasapainottamisohjelmassa linjataan toimenpiteet ja aikataulu, joiden pohjalta talouden tasapaino ja rakenteellisen tuloksen olalta +-0-taso taas saavutetaan.

 

Valiokunnat ovat hyväksyneet talousarvioesityksensä syksyn aikana.

 

Talous heikkenee merkittävästi vuonna 2024. Niin toimintakate kuin vuosikate on selvästi heikompia kuin vuoden 2023 talousarviossa. Tilikauden 2024 tulos on reilusti alijäämäinen.

 

Vuonna 2024 kaupungin verotulot pienevät verrattuna vuoteen 2023. Tämä johtuu siitä, että verotulot laahaavat hieman perässä ja vuonna 2023 tilitetään vielä jonkin verran verotuloja vuoden 2022 korkeammalla veroprosentilla. Talousarvion verotuloarvio perustuu Kuntaliiton arvioon.

 

Valtionosuudet perustuvat Valtionvarainministeriön ennakollisiin valtionosuuslaskelmiin vuodelle 2024. Valtionosuudet sisältävät verotulomenetysten korvauksia. Lopulliset päätökset vuoden 2024 valtionosuudesta tehdään aivan vuoden 2023 lopussa.

 

Vuoden 2024 investointimenot ovat 19,7 milj. euroa. Merkittävimmät investoinnit ovat Kaupunkirata (6,4 milj. euroa), Jäähalli, tekniikan ajanmukaistaminen ja energiatehokkuuden parantaminen (2,9 milj. euroa) sekä pyöräilyväylä Baana (2,9 milj. euroa).

 

Talousarvioehdotus jaetaan liitteenä kaupunginhallituksen jäsenille ja se on luettavissa sähköisesti osoitteessa https://www.kauniainen.fi/wp-content/uploads/2023/10/talousarvio-2024.pdf.

 

Kaupunginjohtaja Christoffer Masar:

 

Kaupunginhallitus päättää esittää, että valtuusto hyväksyy talousarvion vuodelle 2024, taloussuunnitelman vuosille 2024–2026 sekä vuosien 2024–2028 investointisuunnitelman.

……….

 

Kaupunginjohtajan, talousjohtaja, henkilöstöjohtaja ja toimialajohtajat esittelivät vuoden 2024 talousarvioehdotusta.

 

Puheenjohtajan ehdotus asian jättämisestä pöydälle 30.10.2023 pidettävään kokoukseen, hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Päätös:

Asia jätettiin pöydälle.

 

Liitteet:

Talousarvio 2024

 

 

KH 30.10.2023 § 185 

 

 

 

Valtuuston 25.4.2022 § 18 hyväksymä Kauniaisten kaupunkistrategia 2023–2030 on oheismateriaalina.

 

Kaupunginjohtajan sijainen Marianna Harju:

 

Kaupunginhallitus päättää esittää, että valtuusto hyväksyy talousarvion vuodelle 2024, taloussuunnitelman vuosille 2024–2026 sekä vuosien 2024–2028 investointisuunnitelman.

……….

 

Käydyn yleiskeskustelun perusteella puheenjohtaja Veronica Rehn-Kivi esitti, että kaupunginhallitus palauttaa asian käsiteltäväksi kaupunginhallituksessa talousseminaarin jälkeen. Evästyksenä jatkovalmisteluun kaupunginhallitus päättää, että talouden tasapaino tulee saavuttaa noin kolmessa vuodessa.

 

Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Päätös:

Kaupunginhallitus päätti palauttaa asian käsiteltäväksi kaupunginhallituksessa talousseminaarin jälkeen. Evästyksenä jatkovalmisteluun kaupunginhallitus päätti, että talouden tasapaino tulee saavuttaa noin kolmessa vuodessa.

 

Liitteet:

Talousarvio 2024

 

Oheismateriaali:

Kauniaisten kaupunkistrategia 2023–2030

 

 

KH 27.11.2023 § 206  

 

293/02.02.00.00/2023  

 

Liitteenä olevia säästöehdotuksia ei alussa olevia ”Alkuperäiseen kaupunginjohtajan talousarvioesitykseen sisältyneet säästötoimet” -toimia lukuun ottamatta vielä ole otettu huomioon talousarviokirjassa, vaan talousarviokirjaa päivitetään vasta kaupunginhallituksen kokouksen jälkeen vastaamaan kaupungihallituksen ehdottamia säästötoimia.

 

Kaupunginjohtaja Christoffer Masar:

 

Kaupunginhallitus päättää esittää, että valtuusto

- hyväksyy talousarvion vuodelle 2024, taloussuunnitelman vuosille 2024–2026 sekä vuosien 2024–2028 investointisuunnitelman, ja

- hyväksyy liitteenä olevat säästöehdotukset.

……….

 

Merkittiin, että puheenjohtaja oli edellisen asian 7 kohdalla avannut yleiskeskustelun koskemaan sekä esityslistan asiaa 7 ”Talousarvion henkilöstö” että asiaa 8 ”Vuoden 2024 talousarvioehdotus ja vuosien 2024–2026 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2024–2028 investointisuunnitelmaehdotus”.

 

Puheenjohtajan ehdotus esityslistan liitteen ”Säästöehdotukset, talousarvio 2024” käsittelystä ensin, ennen talousarviokirjan käsittelyä, hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Merkittiin, että KaunisGraniin kohdistuvan säästöehdotuksen käsittelyn ajaksi varajäsen Saana Nuutinen ja tiedottaja Markus Jahnsson poistuivat esteellisinä kokouksesta (yhteisöjäävi).

 

Merkittiin, että kaupunginjohtajan sitouttamispalkkioon kohdistuvaa säästöehdotusta käsiteltäessä kaupunginjohtaja (asianosaisjäävi), talousjohtaja ja tiedottaja poistuivat kokoushuoneesta. Yhdyskuntatoimen johtaja ja henkilöstöjohtaja poistuivat sähköisestä Teams-kokouksesta.

 

Vastaesitysten numeroinnilla viitataan kokousjärjestelmän numerointiin.

 

Muutokset kaupunginjohtajan esitykseen

 

Kaupunginjohtaja muutti asiassa 8 esitystään säästöehdotuksia koskevaan liitteen osalta otsikon seuraavasti:

 

Esityslistalla ollut kaupunginjohtajan esitys suomenkielisen opetustoimen vakansseista:

-          Alkuperäiseen talousarvioehdotukseen sisältyi yhteensä kolmen lisävakanssin lisäys suomenkieliseen opetustoimeen: erityisopettajan vakanssi poistetaan, kaksi muuta vakanssia jää vielä talousarvioon. Säästö 2024: 21 000 euroa, 2025: 50 000 euroa.

 

Muutettu kaupunginjohtaja esitys:

-          Alkuperäiseen talousarvioehdotukseen sisältyi yhteensä kolmen lisävakanssin lisäys suomenkieliseen opetustoimeen: toinen suomenkielisen perusopetuksen tuntiopettajan vakanssi poistetaan, kaksi muuta vakanssia jää vielä talousarvioon. Säästö 2024: 21 000 euroa, 2025: 50 000 euroa.

 

Keskustelun aikana varapuheenjohtaja Lauri Ant-Wuorinen teki varajäsen Sami Villan kannattamana seuraavan sisältöisen vastaesityksen 8.7:

 

8.7 Uusi vastaesitys (Ant-Wuorinen Lauri)

 

Erityisluokanopettajan vakanssi tarvitaan, ei säästöä tästä vakanssista.

 

Ant-Wuorinen perui vastaehdotuksensa 8.7 ja Villa kannatuksensa.

 

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan muutetun ehdotuksen suomenkielisen opetustoimen vakansseista.

 

-          Kuvataidekoulun avustuksen leikkaus 10 000 eurolla 2024 alkaen

 

Kaupunginjohtaja muutti esitystään kuvataidekoulun avustuksen leikkauksesta seuraavasti: Kuvataidekoulun avustuksen leikkaus 6 000 eurolla 2024 alkaen.

 

Säästöehdotus käsiteltiin myöhemmin vastaesityksen 8.3 yhteydessä.

 

-          Kasavuoren koulukeskuksen väistötilaratkaisussa hyödynnetään Paviljonki päiväkoti (nykyisin kielikylvyn käytössä) sekä pienehkö moduulirakennus, potentiaalinen kertasäästö arviolta 1 000 000 euroa

 

Keskustelun aikana varajäsen Sami Villa teki varajäsen Saana Nuutisen ja jäsen Mikko J. Salmisen kannattamana seuraavan sisältöisen vastaesityksen 8.20:

 

8.20 Uusi vastaesitys (Villa Sami)

 

Selvitetään Kasavuoren koulukeskuksen väistötilaratkaisussa Paviljonki päiväkodin hyödyntämistä. Sekä pienehkö moduulirakennus, potentiaalinen kertasäätö arviolta 1 milj. euroa.

 

Keskustelun aikana kaupunginjohtaja muutti ehdotuksensa Kasavuoren koulukeskuksen väistötilaratkaisusta seuraavaan muotoon: Selvitetään Kasavuoren koulukeskuksen väistötilaratkaisussa Paviljonki päiväkodin hyödyntämistä.

 

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan muutetun ehdotuksen Kasavuoren koulukeskuksen väistötilaratkaisusta.

 

Keskustelun aikana hyväksyttiin yksimielisesti kaupunginjohtajan esittämät seuraavat säästöehdotukset ja tulojenlisäykset:

 

Alkuperäiseen kaupunginjohtajan talousarvioesitykseen sisältyneet säästötoimet, yksimielisesti hyväksytyt:

 

-          Kotihoidontuen kuntalisän lakkauttaminen 1.8.2024 alkaen; vuosikustannus 160 000 euroa, 2024 säästö 60 000 euroa sisältyy pohjaehdotukseen, vuodesta 2025 alkaen toteutuu sen lisäksi noin 100 000 euron vuosittainen lisäsäästö.

 

-          Ruotsinkielisen opetuksen henkilöstökulujen vähennys 50 000 euroa, johtuu laskevista oppilasmääristä.

 

Uudet ehdotetut pysyvät menosäästöt, yksimielisesti hyväksytyt:

 

-          Kaikki 3 kuukautta pidemmät virkojen ja tehtävien haut vaativat kaupungin johtoryhmä erillisen täyttöluvan – kumuloituva säästövaikutus, mitä pidempään voimassa. Siltä osin kuin täyttökiellot koskevat koulupuolta, painotetaan säästöjä ruotsinkieliseen koulutoimeen, kustannuserojen tasaamiseksi.

  • Vakituiset tehtävät, tavoiteltu minimisäästö vuoden 2024 osalta 100 000 euroa.
  • Määräaikaiset tehtävät, tavoiteltu minimisäästö vuoden 2024 osalta 200 000 euroa.
  • Ruoka- ja puhdistuspalvelujen henkilöstömäärän vähennykset, arvioitu säästövaikutus 150 000 euroa vuoden 2024 osalta.
  • Palkataan vähemmän kesäsijaisia- ja työntekijöitä, tavoiteltu säästö 60 000 euroa vuoden 2024 osalta.

 

-          Kiinteistöjen energiasäästötoimenpiteiden jatkaminen, tavoite saavuttaa vähintään 175 000 euron säästöt vuonna 2024.

 

-          Kiinteistöjen energiatehokkuuden parantaminen, arvioitu säästö 76 500 euroa, vuonna 2024.

 

-          Päiväkotien johtamisrakennemuutokset, parijohtajuus. Vähemmän sairaspoissaoloja, tehokkaammin täytetyt ryhmät. Säästöt 1.8.2025 alkaen noin 10 000 euroa vuodessa.

 

-          Ylityökäytäntöjä kiristetään siten, että saavutetaan pysyvä 125 000 euron säästö, verrattuna talousarvioon 2023.

 

-          Perusopetuksen luokkakokorajat muutetaan 20-21 -> 21-25. Ei säästövaikutusta vuonna 2024, mutta pysyvää säästöpotentiaali tulevina vuosina noin 100 000 euroa vuositasolla.

 

-          Ei päätösasia. Todetaan, että valvonta-aterioita koskeva käytäntö kiristetään vastaamaan työehtosopimusta, arvioitu säästö 30 000 euroa.

 

-          Esiopetus keskitetään kaupungille 1.6.2024 alkaen. 30 000 euron säästö vuodeksi 2024, ja kokonaisuudessaan 60 000 euron pysyvä säästö siitä eteenpäin.

 

-          Luovutaan kaupungin osuudesta kauppakeskuksen vartioinnissa, säästö 21 900 euroa.

 

-          Valtuusto kokoontuu yhden kerran vähemmän per vuosi, säästö noin 7 000 euroa.

 

-          Perusopetuksen ostopalvelu- sekä aine- ja tarvikesäästöt 2024 alkaen (suuremmat säästöt ruotsinkieliseen perusopetukseen sen pienemmästä koosta huolimatta kustannuserojen tasaamiseksi).

  • suomenkielinen perusopetus 10 000 euroa
  • ruotsinkielinen perusopetus 12 000 euroa

 

-          Lukiokoulutuksen ostopalvelu- sekä aine- ja tarvikesäästöt 2024 alkaen (suuremmat säästöt ruotsinkieliseen perusopetukseen sen pienemmästä koosta huolimatta kustannuserojen tasaamiseksi).

  • suomenkielinen lukiokoulutus 40 000 euroa
  • ruotsinkielinen lukiokoulutus 45 000 euroa

 

-          Osa vapaista tai vapautuvista varhaiskasvatusopettajan vakansseista muutetaan sosionomivakansseiksi, hieman alempi palkka ja toisenlainen tehtävänkuva. Säästö 10 000 euroa 2024 ja yhteensä 20 000 euroa vuositasolla vuosi 2025 ja eteenpäin.

 

-          Talvikunnossapidon laatutason lasku (nostamalla auraussyvyyttä 4cm --> 6cm), säästö 8 000 euroa.

 

-          Yksityisen hoidon tuen kuntalisän poistaminen muilta hoitomuodoilta kuin päiväkotihoidolta 1.8.2024 alkaen. Säästö 8 000 euroa vuonna 2024 ja yhteensä 20 000 euroa vuositasolla vuodesta 2025 eteenpäin.

 

-          Bio Granin Art House-elokuvasarjan lopettaminen vuodesta 2025 alkaen. Säästö 6 000 euroa, vuodesta 2025 alkaen.

 

-          KaunisGranin avustuksen leikkaus 3 000 eurolla 2024 alkaen.

 

-          Yleishallinnon juustohöylä, 50 000 euron säästö vuodesta 2024 alkaen.

 

-          Ei päätösasia. Hissiavustusten lakkauttaminen, asiasta päätetään erillisellä päätöksellä valtuuston 18.12.2023 kokouksessa.

 

Uudet ehdotetut kertasäästöt, yksimielisesti hyväksytyt:

 

-          Vanhoja vuosilomia pidetään pois, vähintään 250 000 euron edestä. Tuo talousarviovuodelle 2024 250 000 euron positiivisen tulosvaikutuksen, ei kassavaikutusta. Lomapalkkavelan kokonaiskoko noin miljoonan, eli toimia jatketaan myös tulevina vuosina.

 

-          Liikennebarometri 2024 kilpailuttaminen ja toteuttaminen kustannustehokkaasti yhdessä Espoon ja Vantaan kanssa. Säästö 5 000 euroa.

 

Uudet ehdotetut tulojenlisäykset, yksimielisesti hyväksytyt:

 

-          Kunnat ovat jatkossa SUP-direktiivin (kertamuovijätteiden tuottajavastuu) mukaan oikeutettuja tuottajien maksamiin korvauksiin maastosta ja roskiksista kerätyistä jätteistä. Tulovaikutus 16 000 euroa.

 

-          Selvitetään mahdollisuuksia korottaa erinäisiä maksuja ja taksoja vuodesta 2025 alkaen. Pysyvä tulopotentiaali kymmeniätuhansia euroja.

 

Kiinteistöt ja asunnot, yksimielisesti hyväksytyt:

 

-          Selvitetään vuoden 2024 aikana, miten kansalaisopistotoiminnot olisi mahdollista järjestää kaupungin muissa kiinteistöissä 1.1.2025 alkaen. Ei säästöä vuonna 2024, mutta tuo toteutuessaan yli 100 000 euron vuosittaisen säästön Petran kiinteistöstä luopumisesta lähtien + jalostamisen kautta maanmyynti-/maanvuokraustuloja.

 

-          Urheilutie 8, Urheilutie 13 ja Kasavuorentie 18 tyhjien osakehuoneistojen myynti. Myyntihinta-arvio noin 600 000 euroa. (Kaupunginjohtaja teki teknisen korjauksen Kasavuorentien osoitteeseen).

 

-          Grankotten päiväkotirakennuksesta luopuminen ja Asunto Oy Bredantie 15 luopuminen, ja alueen jatkojalostus. Aiheuttaa sekä kertakuluja purun ym. muodossa, mutta myös pysyviä säästöjä noin 50 000 euroa vuodessa ja arviolta 4 miljoonan euron myyntitulot.

 

-          Jatketaan keskusteluja GrIFK jääkiekon kanssa ratkaisusta, jolla jäähallin omistus ja ylläpito siirtyisi seuralle/seuroille. Jäähallin nettokustannukset kaupungille yli 500 000 euroa vuodessa, mikäli seurojen vastuulla kaupungin kokonaiskustannus huomattavasti pienempi. Ei säästö vuonna 2024. (Kaupunginjohtaja teki teknisen korjauksen nettokustannusten mittayksikköön, pois sana ”miljoonaa”).

 

-          Tyhjien asuntojen irtisanominen Krouvikalliontie 3 (KEVA), pysyvä säästö 60 000 euroa vuodessa.

 

-          Selvitetään mahdollisuutta ja aikataulua Villa Frosteruksen jalostukselle ja siitä luopumiselle. Ei säästöä tai ylimääräistä tuloa vuonna 2024.

 

-          Tunnelitie 6 liikehuoneiston myynti, kertatulo noin 50 000 euroa.

 

-          Eteläisen Heikelintie 5 myyntiin, kun päiväkoti muuttaa noin kahden vuoden päästä. Myynti 2025/2026. Ylläpitokulut noin 37 000 euroa vuodessa. Korjausvelkaa on huomattavan paljon ja vaatii peruskorjauksen. Myyntihinta-arviota ei vielä ole.

 

-          Kavallintie 14a purku 2024/2025, arvioidut purkukulut noin 30 000 euroa, kulut noin 10 000 euroa vuodessa.

 

-          Metsämajan päiväkodin purku 2024. Arvioitu purkukustannus noin 50 000 euroa, ylläpitokulut noin 36 000 euroa vuodessa jäävät pois.

 

Kaupunginjohtajan esittämät säästöehdotukset, joista ei ensimmäisessä käsittelyssä saavutettu yksimielisyyttä:

 

Puheenjohtajan ehdotuksesta palattiin käsittelemään niitä kaupunginjohtajan säästöehdotuksia, joista ei ensimmäisessä käsittelyssä ollut saavutettu yksimielisyyttä.

 

Uudet ehdotetut pysyvät menosäästöt:

 

-          Palvelusetelien rajoitukset; Palvelusetelin myöntäminen vain, kun kunnallisen varhaiskasvatuksen täyttöaste vähintään 92 % (tarkemmat kriteerit hyväksyttävä opetusvaliokunnissa vuoden 2024 alussa). Arvioitu säästövaikutus vuoden 2024 osalta 175 000 euroa.

 

Keskustelun aikana varapuheenjohtaja Lauri Ant-Wuorinen teki varajäsen Sami Villan kannattamana seuraavan sisältöisen vastaesityksen 8.8:

 

8.8 Uusi vastaesitys (Ant-Wuorinen Lauri)

 

Palveluseteleitä ei vielä rajoiteta vuodelle 2024. Selvitetään valiokuntien kautta säästömahdollisuudet.

 

Ant-Wuorinen perui vastaehdotuksensa 8.8. ja Villa kannatuksensa.

 

Keskustelun jatkuessa jäsen Mikko J. Salminen teki jäsen Johan Johanssonin ja varajäsen Saana Nuutisen kannattaman seuraavan sisältöisen vastaesityksen 8.18:

 

8.18 Palvelusetelirajoitukset

 

Säästötavoite 175 000 € palvelusetelien osalta, jos valiokunnat toteavat tämän kokonaisuudessaan järkeväksi.

 

Salmisen vastaesitys 8.18 hyväksyttiin yksimielisesti.

 

-          Avoimen perhetoiminnan lakkauttaminen, henkilöstösäästöt noin 80 000 euroa, tarjoilusäästöt 1 000 euroa. Lisäsäästöt mahdollisia kiinteistöstä luopumisen myötä

  • Kiinteistön purkaminen n.70t€, jäljellä olevan kirjanpitoarvon 63t€ alaskirjaus, ylläpitokulut 41t€ vuodessa poistuisivat. Mikäli rakennus tyhjänä peruslämpö päällä laskisivat ylläpitokulut 18t€ vuodessa

 

Varapuheenjohtaja Lauri Ant-Wuorinen teki jäsen Mikko J. Salmisen, varajäsen Sami Villan ja varajäsen Saana Nuutisen kannattamana seuraavansisältöisen vastaesityksen 8.11:

 

8.11 Uusi vastaesitys (Ant-Wuorinen Lauri)

 

Avoimen perhetoiminnan keskittäminen nykyiseen päiväkotiverkostoon. Sen jälkeen luopuminen nykyisistä tiloista.

 

Ant-Wuorisen vastaesitys 8.11 hyväksyttiin yksimielisesti.

 

-          Perusopetuksen (suomen- ja ruotsinkielinen): joidenkin yksittäisten lisätuntien (9 tuntia per kieliryhmä) leikkaus 1.8.2024 alkaen. Kohdistetaan esim. kuvaamataitoon, musiikkiin ja valinnaisiin aineisiin. Opetusvaliokunnat päättävät mihin lisätunteihin kohdistetaan. Säästö 10 304 per kieliryhmä, eli yhteensä 20 608 euroa.

 

Keskustelun aikana varajäsen Saana Nuutinen teki jäsen Fredrik Waseliuksen kannattamana seuraavanlaisen vastaesityksen 8.5:

 

8.5 Poistetaan säästölistasta (Nuutinen Saana)

 

Perusopetuksen (suomen- ja ruotsinkielinen): joidenkin yksittäisten lisätuntien (9 tuntia per kieliryhmä) leikkaus 1.8.2024 alkaen. Kohdistetaan esim. kuvaamataitoon, musiikkiin ja valinnaisiin aineisiin. Opetusvaliokunnat päättävät mihin lisätunteihin kohdistetaan. Säästö 10 304 per kieliryhmä, eli yhteensä 20 608 euroa.

 

Nuutisen vastaesitys 8.5 hyväksyttiin yksimielisesti.

 

-          Luopuminen neljästä päiväkotiapulaisesta siten, että jokaisessa päiväkotirakennuksessa olisi jatkossa 1 apulainen. 50 000 euron säästö vuonna 2024, 25 000 euron lisäsäästö vuodeksi 2025.

 

Varapuheenjohtaja Lauri Ant-Wuorinen teki jäsen Mikko J. Salmisen, varajäsen Sami Villan ja varajäsen Saana Nuutisen kannattamana seuraavan sisältöisen vastaesityksen 8.9:

 

8.9 Uusi vastaesitys (Ant-Wuorinen Lauri)

 

Päiväkotiapulaisista luovutaan niiden yksiköiden osalta, jotka lopetetaan. Ei luovuta muista nykyisistä päiväkotiapulaisista.

 

Ant-Wuorisen vastaesitys 8.9 hyväksyttiin yksimielisesti.

 

-          Valmistava opetus, ei erillistä luokkaa, resurssivähennys suomenkielinen ja ruotsinkielinen perusopetus. Säästövaikutus yhteensä 42 500 euroa vuonna 2024 ja kokonaisuudessaan vuositasolla 87 000 euroa vuodesta 2025 eteenpäin. Jatko riippuu väestökehityksestä, joka tällä hetkellä selvästi negatiivinen.

 

Keskustelun aikana varajäsen Saana Nuutinen teki varapuheenjohtaja Lauri Ant-Wuorisen, varajäsen Sami Villan, jäsen Mikko J. Salmisen ja jäsen Johan Johanssonin kannattamana seuraavansisältöisen vastaesityksen 8.19:

 

8.19 Uusi vastaesitys (Nuutinen Saana)

 

Valmistavaa opetusta tarkastellaan todellisen tarpeen mukaan. Määräaikaiset vakanssit lopetetaan, jos sille ei ole tarvetta.

 

Nuutisen vastaesitys 8.19 hyväksyttiin yksimielisesti.

 

-          Suomenkielisen ja ruotsinkielisen perusopetuksen johtamisjärjestely, jossa virka-apulaisrehtoreille lisätään opetusvelvollisuus 1.8.2024 alkaen, säästövaikutus 13 600 euroa vuonna 2024 ja 27 400 euroa vuodesta 2025 eteenpäin.

 

Jäsen Mikko J. Salminen teki seuraavan sisältöisen vastaesityksen 8.16:

 

8.16 Virka-apurehtorien työtehtävät (Salminen Mikko J.)

 

Virka-apurehtorit vastaavat heillä määrätyistä tehtävistä (mm. lukujärjestykset yms) eikä niitä voida delegoida muille ilman palkkavaikutusta.

 

Salmisen vastaesitys 8.16 raukesi kannatuksen puutteessa.

 

Kaupunginjohtajan pohjaesitys suomenkielisen ja ruotsinkielisen perusopetuksen johtamisjärjestelystä hyväksyttiin yksimielisesti.

 

-          Musiikkiopiston avustuksen leikkaus 10 000 eurolla 2024 alkaen

-          Kuvataidekoulun avustuksen leikkaus 10 000 eurolla 2024 alkaen

-          Musiikkijuhlien avustuksen leikkaus 7 500 eurolla 2024 alkaen

 

Jäsen Fredrik Waselius teki seuraavan sisältöisen vastaesityksen 8.3:

 

8.3 Muutosehdotus säästölistaan (Waselius Fredrik)

 

Poistetaan rivit:

- Musiikkiopiston avustuksen leikkaus 10 000 eurolla 2024 alkaen

- Kuvataidekoulun avustuksen leikkaus 10 000 eurolla 2024 alkaen

 

Muutetaan rivi:

- Musiikkijuhlien avustuksen leikkaus 20 000 eurolla 2024 alkaen

 

Todettiin, että kaupunginjohtaja oli aiemmin muuttanut esitystään kuvataidekoulun avustuksen leikkauksesta seuraavasti: Kuvataidekoulun avustuksen leikkaus 6 000 eurolla 2024 alkaen.

 

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä jäsen Waseliuksen muutosehdotuksen 8.3 musiikkiopiston ja kuvataidekoulun avustusten leikkausten poistamisesta ja musiikkijuhlien avustuksen leikkaamisen 20 000 eurolla.

 

-          Selvitetään vuoden 2024 aikana mahdollisuuksia saada selviä säästöjä kaupungin pujottelumäkeen liittyvistä kustannuksista vuodesta 2025 alkaen ja ellei se ole mahdollista, toiminnan lakkauttamista.

 

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti muuttaa säästöehdotuksen muotoon: Selvitetään vuoden 2024 aikana mahdollisuuksia saada selviä säästöjä kaupungin pujottelumäkeen liittyvistä kustannuksista vuodesta 2025 alkaen.

 

Uudet ehdotetut kertasäästöt:

 

-          Kaupunginjohtajan vuoden 2024 sitouttamispalkkion poistaminen, säästövaikutus 50 000 euroa, sivukulut mukaan lukien.

 

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti, että säästöehdotusta kaupunginjohtajan vuoden 2024 sitouttamispalkkion poistamisesta ei hyväksytä.

 

-          Gallträskin vesikasvillisuuden niitto vain joka toinen vuosi, vuoden 2024 säästö 20 000 euroa.

 

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti, että säästöehdotusta Gallträskin vesikasvillisuuden niitosta vain joka toinen vuosi, ei hyväksytä.

 

Talousarviokirjan 2024 käsittely

 

Puheenjohtajan esityksestä käsiteltiin seuraavaksi luvuittain talousarvioesitys 2024 ja taloussuunnitelma 2024-2026. Sivunumerointi viittaa paperisen talousarviokirjan sivuihin.

 

Käsiteltäessä talousarviokirjan sivuja 7–12 Kauniaisten strategia, Strategisten tavoitteiden ”isot” mittarit (s. 12) jäsen Mikko J. Salminen teki varapuheenjohtaja Lauri Ant-Wuorisen, varajäsen Sami Villan ja varajäsen Saana Nuutisen kannattamana seuraavan sisältöisen ehdotuksen 8.22:

 

8.22 Strategia 1.3 lisäys (Salminen Mikko J.)

 

Johtamisen NPS mittaus. Tavoite parantaa yksikkötasolla 5 pistettä vuodessa.

 

Salmisen vastaesitys 8.22 hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Samaa osiota koskevan keskustelun aikana varajäsen Sami Villa teki seuraavansisältöisen vastaesityksen 8.14:

 

8.14 Uusi vastaesitys (Villa Sami)

 

s.12 taulukon kohtaan 3.3 lisätään mittari: "S2 oppilaiden oppimistulosten ero s1 oppilaisiin kapenee oppimistuloksia nostamalla." s. 26 taulukon kohdan 1.2 muuta-kohtaan lisätään vakanssi- ja tehtäväluettelo liitteenä KH:lle vuosittain esitettävän henkilöstöohjelman raportoinnin osana

 

Varajäsen Villa peruutti vastaesityksen 8.14 ja teki varajäsen Saana Nuutisen, varapuheenjohtaja Lauri Ant-Wuorisen ja jäsen Mikko J. Salmisen kannattamana uuden vastaesityksen 8.23:

 

8.23 Uusi vastaesitys (Villa Sami)

 

s.12 taulukon kohtaan 3.3 lisätään mittari: "S2 oppilaiden oppimistulosten ero s1 oppilaisiin kapenee oppimistuloksia nostamalla."

 

Villan vastaesitys 8.23 hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Käsiteltäessä talousarviokirjan sivuja 24–33 Yleishallinto varajäsen Sami Villa teki seuraavan sisältöisen vastaesityksen 8.24:

 

8.24 Uusi vastaesitys s. 26 (Villa Sami)

 

s. 26 taulukon kohdan 1.2 muuta-kohtaan lisätään vakanssi- ja tehtäväluettelo liitteenä kaupunginhallitukselle vuosittain esitettävän henkilöstöohjelman raportoinnin osana

 

Villan vastaesitys 8.24 hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Käsiteltäessä talousarviokirjan sivuja 63–72 Sivistystoimi / Hallintoja talous varajäsen Saana Nuutinen teki varapuheenjohtaja Lauri Ant-Wuorisen ja jäsen Mikko J. Salmisen kannattamana seuraavansisältöisen vastaesityksen 8.1:

 

8.1 Lisäys s. 65 strategisiin mittareihin 3.1 Kokonaisvaltainen hyvinvointi → Saavutettavat ja tasapuoliset palvelut (Nuutinen Saana)

 

Lisäys s. 65 strategisiin mittareihin 3.1 Kokonaisvaltainen hyvinvointi → Saavutettavat ja tasapuoliset palvelut → "Muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvien huoltajien osallistuminen vanhempainiltoihin ja huoltajille suunnattuihin koulujen ja varhaiskasvatuksen järjestämiin tapahtumiin."

 

Nuutisen vastaesitys 8.1 hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Samaa talousarvioesityksen osiota käsiteltäessä jäsen Mikko J. Salminen teki varajäsen Saana Nuutisen kannattamana sivistystoimen strategisia toimenpiteitä 2024 (s. 65) koskevan seuraavan sisältöisen vastaesityksen 8.25:

 

8.25 Liikkumis- ja liikuntapaikkasuunnitelmat (Salminen Mikko J.)

 

Saatava valtuuston hyväksyntään keväällä 2024.

 

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti jäsen Salmisen vastaesityksen 8.25 sillä muutoksella, että liikkumis. ja liikuntapaikkasuunnitelmat viedään kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. Uusi toimenpide lisätään taulukon kohtaan 3.2. HYTE-työn uudeksi toimenpiteeksi.

 

Käsiteltäessä talousarviokirjan sivuja 77–80 Sivistystoimi / suomenkielinen opetus varajäsen Saana Nuutinen teki jäsen Fredrik Waseliuksen, varapuheenjohtaja Lauri Ant-Wuorisen ja varajäsen Sami Villan kannattamana seuraavansisältöisen vastaesityksen 8.2:

 

8.2 Sivu 78 lisäys toiminnan kuvaukseen (Nuutinen Saana)

 

Sivu 78 lisäys toiminnan kuvaukseen (merkitty tähdellä lisättävä teksti): Varmistamme riittävät resurssit S2-oppijoiden tukemiseen *ja yhteydenpitoon heidän huoltajiensa kanssa*.

 

Nuutisen vastaesitys 8.2 hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Käsiteltäessä talousarviokirjan sivuja 95–120 Investoinnit jäsen Mikko J. Salminen teki vastaesityksen 8.10.

 

8.10 Postitorin kiertoliittymän rakentaminen (Salminen Mikko J.)

 

Poistetaan 1.2 M€ määräraha kiertoliittymän rakentamisesta.

 

Salmisen vastaesitys 8.10 raukesi kannatuksen puutteessa.

 

Jäsen Mikko J. Salminen teki varapuheenjohtaja Lauri Ant-Wuorisen ja varajäsen Saana Nuutisen kannattamana seuraavan sisältöisen vastaesityksen 8.21 (joka korvasi vastaesityksen 8.12):

 

8.21 Katujen kunnossapito ja rakentaminen (korjattu ehdotus) (Salminen Mikko J.)

 

Vähennetään 150 000 € katurakentamisen muista määrärahoista (kiertoliittymän poistamisen jälkeen).

 

Salmisen vastaesitys 8.21 hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Edelleen talousarvioesityksen investointeja koskevan keskustelun aikana jäsen Salminen teki seuraavansisältöisen vastaesityksen 8.17:

 

8.17 Sähköisen tilavarausjärjestelmän (Salminen Mikko J.)

 

Otetaan käyttöön vuoden 2024. Nykyinen, käytössä oleva järjestelmä mahdollistaa täysin käyttävetoisen varaustoiminnan. Seuraavia hankkeita selvitetään vuoden 2024 aikana: − kirjastojärjestelmän vaihtamishanke (60 000 euroa) − Villa Junghansin tekninen saneeraus − pitkäaikainen uimahalliratkaisu − ulkokuntosalien täydennystä tai parannusta (20 000 euroa) − pujottelumäen lastenrinteen siirto (15 000 euroa) − Sähköisen tilavarausjärjestelmän hankinta koskien kaikkia kaupungin vuokrattavia tiloja.

 

Salmisen vastaesitys 8.17 ei saanut kannatusta ja hän veti esityksensä pois.

 

Keskustelun jatkuessa investoinneista jäsen Salminen teki seuraavan sisältöisen vastaesityksen 8.13:

 

8.13 Kone 24 (Salminen Mikko J.)

 

24 2015 T1/Traktori - siirretään vaihtoa ainakin vuodella ja säästetään 90 000€. Traktorilla ajettu vasta 5200 tuntia kun työkoneilta käytetään yleenstä 4500-8000 tuntia vuodessa.

 

Salmisen vastaesitys 8.13 ei saanut kannatusta ja hän veti esityksensä pois.

 

Jäsen Salminen teki seuraavansisältöisen vastaesityken 8.15:

 

8.15 Kone 51 (Salminen Mikko J.)

 

Siirretään koneen vaihtoa vuodella ja samalla mietitään voidaanko vastaavaa kapasiteetti saada käyttöön halvemmalla vuokraamalla. Kassavirtavaikutus 2 400 000€.

 

Salmisen vastaesitys 8.15 ei saanut kannatusta ja hän veti esityksensä pois.

 

Varapuheenjohtaja Lauri Ant-Wuorinen teki jäsen Mikko J. Salmisen kannattamana seuraavan sisältöisen vastaesityksen 8.26:

 

8.26 Konekalustoinvestoinnit (Ant-Wuorinen Lauri)

 

Pienennetään vuosittaista määrärahaa 100 000 € per vuosi vuosille 2024-2026.

 

Ant-Wuorisen vastaesitys 8.26 hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Päätös:

Kaupunginhallitus päätti esittää, että valtuusto hyväksyy liitteenä 1 olevan talousarvion vuodelle 2024, taloussuunnitelman vuosille 2024–2026 sekä vuosien 2024–2028 investointisuunnitelman liitteiden 2 ja 3 mukaisilla muutoksilla korjattuna.

 

Liitteet:

Liite 1. Talousarvio 2024 / Kaupunginjohtajan esitys KH 23.10. 2023

Liite 2. Kaupunginhallituksen 27.11.2023 § 206 hyväksymät muutokset talousarviokirjaan 2024

Liite 3. Kaupunginhallituksen 27.11.2023 § 206 hyväksymät säästöehdotukset

 

Oheismateriaali:

Kauniaisten kaupunkistrategia 2023–2030