Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 29.01.2024/Pykälä 22


Kaupunginhallituksen ja -valtuuston kokousaikataulut 2024 ja keväällä 2025

 

KH 29.01.2024 § 22  

 

556/00.02.09/2023  

 

Lisätiedot:

hallintojohtaja Hanna Ormio, puh. 040 637 3683

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Hallintosäännön 109 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

 

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 2.10.2023§ 155 päättänyt vuoden 2024 alustavasta kokousaikataulusta sekä kaupunginhallituksen että -valtuuston osalta.

 

Kaupunginhallitus

 

15.1.2024 (viikko 3)

29.1.2024 (v. 5)

26.2.2024 (v. 9)

11.3.2024 (TP 2023-asiat) (v. 11)

25.3.2024 (TP 2023) (v. 13)

15.4.2024 (v. 16)

6.5.2024 (v. 19)

27.5.2024 (v. 22)

10.6.2024 (v. 24)

 

12.8.2024 (v. 33)

2.9.2024 (v. 36)

30.9.2024 (v. 40)

21.10.2024 (TA 2025 käsittely) (v. 43)

28.10.2024 (TA 2025 käsittely) (v. 44)

18.11.2024 (v. 47)

9.12.2024 (v. 50)

 

13.1.2025 (v. 3)

Kaupunginvaltuusto

 

 

12.2.2024 (v. 7)

 

18.3.2024 (TP 2023 valmistavat asiat) (v. 12)

 

 

20.5.2024 (v. 21)

 

17.6.2024 (TP 2023) (v. 25)

 

 

16.9.2024 (v. 38)

7.10.2024 (v. 41)

 

11.11.2024 (vero%, TA 2025) (v. 46)

 

16.12.2024 (v. 51)

 

 

Vuoden 2024 talousarviota vahvistettaessa (KV 18.12.2023 § 73) päätettiin yhtenä säästötoimenpiteenä vähentää yksi kaupunginvaltuuston kokous vuodelta 2024. Kaupunginvaltuustolle esitetään, että aiempaan kokousaikatauluun verrattuna lokakuun kokouksen 7.10.2024 pitämisestä luovuttaisiin.

 

Koska valtuustokausi päättyy 30.5.2025, on samalla tarkoituksenmukaista päättää alustava aikataulu myös valtuustokauden lopuille kokouksille.

 

Valtuustokauden vaihtuessa 1.6.2025 kunnanhallituksen, tarkastuslautakunnan, muiden lautakuntien ja valiokuntien jäsenet valitaan kesäkuussa pidettävässä valtuuston kokouksessa (kuntalain 32 §). Kesäkuussa 2025 uuden valtuuston järjestäytymiskokouksen jälkeen on tarkoituksenmukaista pitää myös uuden kaupunginhallituksen kokous. Näin kaupunginhallitus voisi valita edustajansa eri toimielimiin ja päättää seuravan syksyn ja kevään kokousaikataulusta jo ennen kesää.

 

Kevään 2025 kaupunginhallituksen kokoukset ehdotetaan pidettäväksi kahden, kolmen viikon välein huomioiden kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston keskinäinen kokousrytmi.

 

Vuonna 2025 koulujen hiihtoloma on 17.–23.2.2025, pääsiäinen 18.–21.4.2025, helatorstai 29.5.2025 ja juhannusaatto 20.6.2025. Kunta- ja aluevaalien ajankohdan (13.4.2025) lisäksi nämä lomat ja pyhät on pyritty ottamaan aikatauluehdotuksessa huomioon.

 

Kaupunginhallituksen kokoukset alkavat pääsääntöisesti klo 18.00 ja kaupunginvaltuuston klo 19.00.

 

Kaupunginjohtaja Christoffer Masar:

 

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuuston kokouksille seuraavia ajankohtia vuodelle 2024:

 

Kaupunginvaltuusto

 

12.2.2024 (viikko 7)

18.3.2024 (viikko 12) (TP 2023 valmistavat asiat)

20.5.2024 (viikko 21)

17.6.2024 (viikko 25) (TP 2023)

16.9.2024 (viikko 38)

11.11.2024 (viikko 46) (vero%, TA 2025)

16.12.2024 (viikko 51)

 

Lisäksi kaupunginhallitus päättää hyväksyä alkuvuoden 2025 oman alustavan kokousaikataulunsa ja esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy alustavasti kokoustensa ajankohdat seuraavasti:

 

Kaupunginhallitus

 

13.1.2025 (viikko 3)

27.1.2025 (viikko 5)

 

24.2.2025 (viikko 9)

10.3.2025 (TP valmistelevat asiat) (viikko 11)

 

24.3.2025 (TP) (viikko 13)

7.4.2025 (viikko 15)

5.5.2025 (viikko 19)

 

26.5.2025 (viikko 22)

 

16.6.2025 (uusi KH, viikko 25)

Kaupunginvaltuusto

 

 

 

10.2.2025 (viikko 7)

 

 

17.3.2025 (TP valmistelevat asiat) (viikko 12)

 

 

 

12.5.2025 (viikko 20)

 

9.6.2025 (uusi KV, viikko 24, TP)

 

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.