Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.01.2024/Pykälä 11


Vanhusneuvoston asettaminen

 

KH 02.10.2023 § 153 

 

 

 

Lisätiedot:

hallinnon ja viestinnän suunnittelija Lilian Andergård-Stenstrand, puh. 050 411 0202

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Hallintosäännön 11 §:n mukaan kaupungissa on seuraavat kuntalain mukaiset vaikuttamistoimielimet: vanhusneuvosto, vammaisneuvosto ja nuorisovaltuusto. Kaupunginhallitus päättää vaikuttamistoimielinten kokoonpanosta, asettamisesta ja toimintaedellytyksistä.

 

Vanhusneuvoston toimintasäännössä on määritelty kokoonpanon, valinnan ja tehtävien sekä myös neuvoston toiminnan kannalta tarpeelliset tiedot, jotka mahdollistavat ja konkretisoivat ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet kunnan päätöksentekoon sen eri vaiheissa.

 

Päivitetyn toimintasäännön mukaan vanhusneuvostossa on yhdeksän (9) jäsentä. Vanhus- ja eläkeläisyhdistykset nimeävät neljä (4) jäsentä ja jokaiselle henkilökohtaiset varajäsenet. Muita eläkeläisiä edustava yksi (1) jäsen ja tämän henkilökohtainen varajäsen valitaan kaupungin järjestämässä yleisessä valintakokouksessa, josta ilmoitetaan paikallislehdessä.

 

Yhdyskuntavaliokunta nimeää yhden (1) luottamushenkilöjäsenen ja tämän henkilökohtaisen varajäsenen Hyvinvointivaliokunta nimeää kaksi (2) luottamushenkilöjäsentä ja näiden henkilökohtaiset varajäsenet.

 

Kaupunginhallitus nimeää yhden viranhaltijajäsenen ja hänelle varajäsenen. Viranhaltijajäsen toimii myös neuvoston sihteerinä. Ennen hyvinvointialueuudistusta palvelukeskuksen esihenkilö toimi vanhusneuvoston sihteerinä. Kaupungin hyvinvointikoordinaattori otti hoitaakseen vanhusneuvoston sihteerin tehtävän syksyllä 2022. Vanhusneuvoston sihteeri huolehtii siitä, että eläkeläisten edustaja ja varaedustaja valitaan yleisessä valintakokouksessa, josta ilmoitetaan paikallislehdessä.

 

Vanhusneuvoston toimikausi on kaksi vuotta. Kaupunginhallitus asetti nykyisen vanhusneuvoston syksyllä 2021, ja totesi samalla, että vanhusneuvoston toimikausi jatkuu, kunnes uusi vanhusneuvosto asetetaan syksyllä 2023. Koska kaupunginhallituksen toimikausi päättyy 31.5.2025 (KV 22.5.2023 § 23), kaupunginhallitus asettaa vanhusneuvoston toimikaudeksi 1.1.2024–31.5.2025.

 

Kaupunginjohtaja Christoffer Masar:

 

Kaupunginhallitus päättää

- pyytää kauniaislaisia vanhus- ja eläkeläisyhdistyksiä nimeämään neljä edustajaa ja heille henkilökohtaiset varajäsenet vanhusneuvostoon toimikaudeksi 1.1.2024–31.5.2025,

- pyytää kauniaislaisia eläkeläisiä nimeämään yhden edustajan ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen vanhusneuvostoon toimikaudeksi 1.1.2024–31.5.2025,

- pyytää yhdyskuntavaliokuntaa nimeämään yhden luottamishenkilöjäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen vanhusneuvostoon toimikaudeksi 1.1.2024–31.5.2025,

- pyytää hyvinvointivaliokuntaa nimeämään kaksi luottamushenkilöjäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet vanhusneuvostoon toimikaudeksi 1.1.2024–31.5.2025,

- nimetä vanhusneuvoston viranhaltijajäseneksi ja sihteeriksi hyvinvointikoordinaattori Taru Ikäheimosen ja hänen varajäsenekseen sivistystoimen suunnittelija Maija Tiaisen.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Jakelu:

Valitut henkilöt

 

 

KH 15.01.2024 § 11  

 

830/00.00.01.01/2021  

 

Lisätiedot:

hallintojohtaja Hanna Ormio, puh. 040 637 3683

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Eläkeläisyhdistykset, muut eläkeläiset ja yhdyskuntavaliokunta (YLKV 24.10.2023 § 96) sekä hyvinvointivaliokunta (HYVA 8.11.2023 § 70 ja 13.12.2023 § 78) ovat kokouksissaan nimenneet edustajansa vanhusneuvostoon toimikaudeksi 1.1.2024–31.5.2025.

 

Vanhusneuvoston toimintasäännön 2 §:n mukaan vanhusneuvosto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan, joiden tulee olla eläkejärjestöjen tai muiden eläkeläisten edustajia.

 

Sivistystoimen hallinnon henkilövaihdosten vuoksi on järkevää, että sivistystoimen toimialajohtaja nimeää työnjohdollisesti vanhusneuvoston sihteerin ja hänen sijaisensa.

 

Kaupunginjohtaja Christoffer Masar:

 

Kaupunginhallitus päättää asettaa Kauniaisten vanhusneuvoston toimikaudeksi 1.1.2024–31.5.2025 seuraavasti:

 

Varsinainen jäsen Varajäsen

 

Heli Lähdesmäki Marketta Koivisto

Pekka Särkkä Raili Pirttimäki

Torolf Hedlund Siv Kindstedt

Benita Sundström Fredrika Forsskåhl

Ingrid Ojaluoma Pirjo Kuusiniemi

 

Yhdyskuntavaliokunnan edustaja

Gunilla Löfstedt-Söderholm Hanna-Riikka Myllymäki

 

Hyvinvointivaliokunnan edustajat

Ritva Häyrinen-Immonen Harri Fagerlund

Virva Wahlstedt Minna Aitola

 

Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että sivistystoimen toimialajohtaja nimeää vanhusneuvostoon sihteerin ja hänen sijaisensa.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Jakelu:

Valitut henkilöt