Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta
Pöytäkirja 22.11.2023/Pykälä 83



Kauniaisten suomenkielisen esi- ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2024–2025

 

SOVV 22.11.2023 § 83  

 

582/12.00.01.06/2023  

 

Lisätiedot:

suunnittelija Henna Turunen, puh. 050 382 6265

opetuspäällikkö Maria Ekman-Ekebom, puh. 050 308 6262

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Koulujen työ- ja loma-ajoissa kunnalla on varsin laaja päätäntävalta. Perusopetusta koskevassa lainsäädännössä on säädetty perusopetuksen koulupäivien lukumäärästä ja lukuvuoden koulutyön päättymisajankohdasta. Esiopetuksen osalta ei ole vastaavia säädöksiä, lukuvuosi noudattelee pääosin kouluissa noudatettavia työ- ja loma-aikoja. Myöskään lukiolainsäädännössä ei ole säädöksiä työ- ja loma-ajoista.

 

Työajoista tulee ilmoittaa perusopetusasetuksen 9 §:n mukaan ennalta oppilaille ja huoltajille. Kauniaisissa työajoista tiedotetaan koulujen ja kaupungin verkkosivuilla.

 

Perusopetuslain (23 §) mukaan perusopetuksen lukuvuodessa on 190 työpäivää. Lukuvuoden työpäivistä vähennetään muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuva itsenäisyyspäivä, loppiainen ja vapunpäivä. Perusopetusasetuksen 7 §:n mukaan perusopetuksen lukuvuoden koulutyö päätetään viikon 22 viimeisenä arkipäivänä.

 

Lukuvuoden 2024–2025 koulupäivien lukumääräksi tulee 187, kun lukuvuoden työpäivistä on vähennetty arkipäiväksi osuva itsenäisyyspäivä (pe 6.12.2024), loppiainen (ma 6.1.2025) ja vapunpäivä (to 1.5.2025). Lukuvuoden koulutyö päättyy lauantaina 31.5.2025.

 

Kauniaisten perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa pyritään noudattamaan yhteneväisiä työ- ja loma-aikoja. Oppilaiden, opiskelijoiden ja henkilöstön yhdenvertaisen kohtelun vuoksi on toivottavaa, että työ- ja loma-ajat ovat samat suomen- ja ruotsinkielisissä kouluissa. On myös talouden ja toiminnan kannalta tehokkaampaa, jos kaikilla kouluilla on samat loma-ajat, jotta koulujen ruokahuolto- ja siivouspalvelujen henkilöstö pystyy pitämään lomajaksonsa silloin, kun koululaiset ovat lomalla.

 

Lukuvuonna 2022–2023 ja meneillään olevana lukuvuonna 2023–2024 suomen- ja ruotsinkielisessä esi- ja perusopetuksessa sekä lukiokoulutuksessa on toteutettu yhteneväisiä työ- ja loma-aikoja.

 

Kysely työ- ja loma-ajoista lukuvuodelle 2024–2025

 

Sivistystoimi laati kaikille kouluille yhteisen ja samansisältöisen kyselyn, jolla selvitettiin peruskoulujen oppilaiden (5. luokasta eteenpäin) ja huoltajien sekä lukioiden opiskelijoiden ja koulujen henkilökunnan toiveita lukuvuoden 2024–2025 työ- ja loma-ajoista. Kyselyn sisällöstä käytiin keskustelua rehtorikokouksessa 13.10.2023.

 

Kyselyyn oli mahdollista vastata 23.10.-1.11.2023 välisenä aikana. Vastata pystyi suomeksi tai ruotsiksi. Koulujen johto huolehti kyselyn jakelusta vastaajille.

 

Kyselyssä vastaajat saivat valita kahdesta eri vaihtoehdosta (A tai B), jotka erosivat toisistaan syyslukukauden alkamispäivän (to 8.8. tai ma 12.8.) ja syysloman pituuden (3 tai 5 pv) suhteen:

 

Vaihtoehto A: Koulu alkaa syksyllä aikaisemmin (torstaina 8.8.2024), syysloma on viikon mittainen (5 päivää: 14.–20.10.2024).

 

Vaihtoehto B: Koulu alkaa syksyllä myöhemmin (maanantaina 12.8.2024), syysloma on 3-päiväinen (16.-20.10.2024).

 

Koulupäivien kokonaismäärä on molemmissa vaihtoehdoissa sama. Molemmissa vaihtoehdoissa kevätlukukausi alkaa tiistaina 7.1.2025 ja päättyy lauantaina 31.5.2025. Talviloma on viikon mittainen viikolla 8 (17.-23.2.2025).

 

Kyselyyn vastasi kaikkiaan 1 578 henkilöä, joista noin 42 % oli oppilaita ja opiskelijoita, 48,5 % huoltajia ja 9,5 % henkilökuntaa. Kyselyssä vaihtoehto A sai eniten kannatusta: kaikkiaan 74,5 % vastaajista kannatti kyseistä vaihtoehtoa. Vaihtoehtoa B kannatti 25,5 % vastaajista. Kieliryhmien välillä oli havaittavissa jakautumista äänissä: ruotsinkielisten koulujen huoltajien äänet jakautuvat lähes yhtä tasaisesti molempiin vaihtoehtoihin, suomenkielisten koulujen huoltajista selkeä enemmistö (74–78 %) kannatti vaihtoehtoa A. Oppilaiden, opiskelijoiden eikä henkilöstön vastauksissa ollut samanlaista jakautumista, vaan selkeä kannatus A vaihtoehtoon.

 

Kyselyn lopussa vastaajilta tiedusteltiin kyselyn tärkeyttä. Suurin osa vastaajista koki kyselyn tärkeänä (35 % ”todella tärkeänä”). Kysymyksen tarkoituksena on kartoittaa, kannattaako kyselyä toteuttaa vuosittain.

 

Kyselyn tulokset ovat kokonaisuudessaan luettavissa oheismateriaalina.

 

Esitys esi- ja peruskoulujen sekä lukion lukuvuoden 2024–2025 työ- ja lomapäivistä

 

Kyselyn tulosten pohjalta esitetään vaihtoehdon A mukaisia työ- ja loma-aikoja sekä suomen- että ruotsinkielisille esi- ja peruskouluille sekä lukioille, jolloin syyslukukausi alkaa torstaina 8.8.2024 ja päättyy perjantaina 20.12.2024. Syysloma on 5-päiväinen viikolla 42. Kevätlukukausi alkaa tiistaina 7.1.2025 ja päättyy lauantaina 31.5.2025. Talviloma on totuttuun tapaan viikolla 8.

 

Tällöin syyslukukaudella on 91 koulupäivää ja kevätlukukaudella 96 koulupäivää, jolloin koulupäiviä kertyy yhteensä 187.

 

1.–4.-luokkalaisille voidaan tarvittaessa järjestää päiväkerhotoimintaa koulussa syysloman aikana.

 

Espoo on samalla linjalla Kauniaisten työ- ja loma-aikaesityksen kanssa. Espoossa työ- ja loma-ajoista lukuvuodelle 2024–2025 päätetään marraskuussa.

 

Sivistystoimenjohtaja Mikael Flemmich:

 

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta päättää suomenkielisen esi- ja perusopetuksen sekä lukion lukuvuoden 2024–2025 työ- ja lomapäivistä esityksen mukaisesti.

Esi- ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat 2024–2025:

Syyslukukausi to 8.8.–pe 20.12.2024
Syysloma ma 14.10.–pe 18.10.2024 (viikko 42)
Joululoma la 21.12.2024–ma 6.1.2025
Kevätlukukausi ti 7.1.–pe 30.5.2025 (esiopetus)
Kevätlukukausi ti 7.1.–la 31.5.2025 (perusopetus ja lukiot)
Talviloma ma 17.2.–pe 21.2.2025 (viikko 8)

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Oheismateriaali:

Kysely työ- ja loma-ajoista lukuvuodelle 2024–2025