Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta
Pöytäkirja 22.11.2023/Pykälä 88


Kauniaisten suomenkielisen perusopetuksen oppilaaksioton perusteet (lisäys)

 

SOVV 22.11.2023 § 88  

 

866/12.00.01.04/2021  

 

Lisätiedot:

suunnittelija Henna Turunen, puh. 050 382 6265

opetuspäällikkö Maria Ekman-Ekebom, puh. 050 308 6262

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Tausta

 

Perusopetuslain (jäljempänä PoL) 4 §:n mukaan kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta. Kunta voi järjestää palvelut itse tai yhdessä muiden kuntien kanssa. Kauniaisten suomenkielistä perusopetusta järjestetään Kauniaisissa asuville oppilaille Mäntymäen koulussa (vuosiluokat 1–6) ja Kasavuoren koulussa (vuosiluokat 7–9).

 

Oppivelvollinen voi pyrkiä oppilaaksi myös muuhun kuin oman kunnan kouluun (PoL 28 §). Tällaisessa toissijaisessa oppilaaksiotossa opetuksen järjestäjä määrittelee perusteet oppilaaksiotolle. Lain mukaisesti kaikkia hakijoita kohdellaan yhdenvertaisesti. Kunta voi päättää, että sen järjestämään opetukseen otetaan ensisijaisesti kunnassa asuvia lapsia.

 

Opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunnat päättävät vuosittain enimmäisoppilasmäärät. Jos valiokunnan päättämät enimmäisoppilasmäärät sen sallivat, oppilaita otetaan toissijaisessa oppilaaksiotossa. Kauniaislaisille oppivelvollisuusikäisille taataan aina koulupaikka Kauniaisten suomenkielisessä perusopetuksessa, myös enimmäisoppilasmäärän ylittyessä.

 

Toissijaisia oppilaspaikkoja ovat ne paikat, jotka ovat jääneet täyttämättä ensisijaisessa oppilaaksiotossa (kauniaislaiset oppilaat). Uusia opetusryhmiä ei perusteta toissijaisen oppilaaksioton johdosta, eikä se saa aiheuttaa lisäkustannuksia tai tarvetta lisäresurssiin. Enimmäisoppilasmäärän suuruuteen vaikuttaa esiopetuksessa olevien oppilaiden määrä, varautuminen niihin oppilaisiin, jotka koulupolun aikana muuttavat Kauniaisiin sekä opetusryhmien koko.

 

Kauniaisten kaupungin hallintosäännön mukaisesti suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päätti toissijaisen oppilaaksioton perusteista 28.10.2021 (§ 77).

 

Ehdotus lisäykseksi perusteisiin

 

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta päätti lukuvuoden 2024–2025 perusopetuksen oppilaaksioton enimmäisoppilasmääristä 25.10.2023 (§ 75). Samalla valiokunta kävi keskustelua kielikylpyluokan oppilasmääristä ja ulkopaikkakuntalaisten mahdollisuuksista osallistua kielikylpyopetukseen. Keskustelun myötä nousi esiin tarve lisätä toissijaisen oppilaaksioton perusteisiin kielikylpyopetuksen osalta kriteeriksi hakijan kielitaitotason kartoittaminen, jotta taataan samantasoinen alkuosaamistaso kaikille kielikylpyopetuksessa aloittaville huolimatta siitä, onko vaadittava kielitaito hankittu osana varhaiskasvatuksen tai esiopetuksen kielikylpyä tai muilla tavoin. Täten ehdotetaan seuraavaa lisäystä toissijaisen oppilaaksioton perusteisiin:

 

Kielikylpyluokkien oppilaiden valinnassa noudatetaan samoja periaatteita, mutta edellytetään, että hakijan kielitaito vastaa aloittavan luokan kielitaitotasoa. Kielitaito on voitu hankkia kielikylpyopetuksessa, kotikielenä tai asumalla vahvasti ruotsinkielisessä ympäristössä. Tarvittaessa oppilaan kielitaito arvioidaan haastattelun kautta.

 

Lisäys sijoitetaan oppilaaksioton perusteiden osioon II. ”Toissijainen oppilaaksiotto vuosiluokille 1 ja 7”.

 

Päivitetyt perusteet

 

Suomenkielisen perusopetuksen oppilaaksioton perusteet ovat lisäyksen myötä seuraavat (lisätty kappale on kursiivilla tekstissä):

 

  1. Oikeutettuja peruskoulun oppilaspaikkaan Kauniaisissa ovat

 

  1. Kauniaisissa asuvat oppilaat (ensisijainen oppilaaksiotto)
  2. Kauniaisiin erillisellä päätöksellä toissijaisen oppilaaksioton kautta oppilaspaikan saaneet oppilaat.

 

Oikeus on voimassa niin kauan kuin oppilas asuu Kauniaisissa, tai toissijaisen oppilaaksioton osalta, perusopetuksen loppuun saakka koulunkäynnin jatkuessa keskeytyksettä.

 

Kauniainen tarkistaa oppilaiden asuinpaikat säännöllisesti väestötietojärjestelmästä, mm. ennen lukuvuoden alkamista.

 

Jos oppilas menettää 1 kohdassa mainitun oikeutensa oppilaspaikkaan kotikunnan muuttuessa muuksi kuin Kauniainen, oppilas on velvollinen hakemaan oppilaspaikan toissijaisen oppilaaksioton kautta, mikäli haluaa edelleen käydä koulua Kauniaisissa. Hakemus voidaan jättää milloin tahansa lukuvuoden aikana. Oppilaspaikka myönnetään oppilaalle, joka on osallistunut opetukseen Kauniaisissa. Päätös on voimassa vastaavalla tavalla kuin muun toissijaisen oppilaaksioton kohdalla perusopetuksen loppuun saakka koulunkäynnin jatkuessa keskeytyksettä.

 

Toisessa kunnassa asuvien oppilaiden matkakustannukset jäävät huoltajien tai oppilaan asuinkunnan maksettavaksi.

 

Jos 2 kohdan mukainen oppilas vaihtaa koulua muualla sijaitsevaan kouluun kesken koulunkäynnin ja siten menettää 2 kohdassa mainitun oikeutensa oppilaspaikkaan, oppilas on velvollinen hakemaan oppilaspaikan toissijaisen oppilaaksioton kautta osioissa II ja III määrätyn mukaisesti, mikäli haluaa uudelleen käydä koulua Kauniaisissa.

 

  1. Toissijainen oppilaaksiotto vuosiluokille 1 ja 7

 

Toisessa kunnassa asuva oppilas voi hakea Kauniaisten peruskouluun toissijaisena hakijana. Toissijaiset hakijat valitaan seuraavassa etusijajärjestyksessä, edellyttäen, että vapaita paikkoja on osiossa I mainittujen oppilaiden jälkeen.

 

Kielikylpyluokkien oppilaiden valinnassa noudatetaan samoja periaatteita, mutta edellytetään, että hakijan kielitaito vastaa aloittavan luokan kielitaitotasoa. Kielitaito on voitu hankkia kielikylpyopetuksessa, kotikielenä tai asumalla vahvasti ruotsinkielisessä ympäristössä. Tarvittaessa oppilaan kielitaito arvioidaan haastattelun kautta.

 

Toissijaisen oppilaaksioton periaatteet:

 

  1. Mikäli oppilaspaikkoja on riittävästi, toisessa kunnassa asuva lapsi, joka osallistuu kunnalliseen maksuttomaan esiopetukseen Kauniaisissa, on etuoikeutettu toissijaiseen oppilaspaikkaan Mäntymäen koulussa.

 

  1. Mikäli oppilaspaikkoja on riittävästi, toisen kunnan oppilas, jolla on hakuhetkellä sisarus Kauniaisten perusopetuksen oppilaana vuosiluokilla 1-8, on etuoikeutettu toissijaiseen oppilaspaikkaan Kauniaisten perusopetuksessa.

 

  1. Oppilaaksioton periaatteita noudatetaan edellä luetellussa järjestyksessä. Jos jäljellä olevia toissijaisia oppilaspaikkoja hakee saman perusteen perusteella enemmän oppilaita kuin mitä vapaita paikkoja on tarjolla, paikat jaetaan arpomalla.

 

  1. Sen jälkeen, kun toissijainen oppilaaksiotto on tehty perusteilla 1 ja 2, suoritetaan toissijaista oppilaspaikkaa hakeneiden kesken arvonta jäljellä olevien oppilaspaikkojen täyttämiseksi. Jos hakijoiden joukossa on useampi samasta perheestä, kohdellaan heitä yhtenä hakijana. Jos viimeinen arvottu toissijainen oppilaspaikka menee tällaiselle hakijalle, suoritetaan arvonta viimeisestä toissijaisesta oppilaspaikasta uudelleen.

    Toissijaisessa oppilaaksiotossa ilman oppilaspaikkaa jääneistä muodostetaan jonotuslista arvonnan tuloksen mukaisesti. Heille tarjotaan oppilaspaikka arvontajärjestyksessä, jos paikkoja vapautuu. Päätös on toissijaisessa oppilaaksiotossa ilman oppilaspaikkaa jääneiden osalta voimassa lukuvuoden alkuun saakka.

 

Toissijaisten oppilaspaikkojen hakuaika päättyy vuosittain 15. tammikuuta, jonka jälkeen tehdään oppilaaksiottopäätös toissijaisista oppilaista.

 

Oikeus oppilaspaikkaan on voimassa toissijaisen oppilaaksioton osalta perusopetuksen loppuun saakka koulunkäynnin jatkuessa keskeytyksettä.

 

Toissijaisessa oppilaaksiotossa valitun oppilaan koulumatkoja ei korvata.

 

  1. Toissijainen oppilaaksiotto muille vuosiluokille

 

Edellä mainittuja toissijaisen oppilaaksioton periaatteita noudatetaan soveltuvin osin myös kesken koulupolun oppilaspaikkaa hakevien kohdalla, eli myös muille kuin 1. tai 7. luokan paikkaa hakeville, edellyttäen, että kyseisillä vuosiluokilla on vapaita oppilaspaikkoja.

 

Toissijaisten oppilaspaikkojen hakuaika päättyy vuosittain 15. tammikuuta, jonka jälkeen tehdään oppilaaksiottopäätös.

 

Oikeus oppilaspaikkaan on voimassa toissijaisen oppilaaksioton osalta perusopetuksen loppuun saakka koulunkäynnin jatkuessa keskeytyksettä.

 

Toissijaisessa oppilaaksiotossa valitun oppilaan koulumatkoja ei korvata.

 

Sivistystoimenjohtaja Mikael Flemmich:

 

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta hyväksyy toissijaisen oppilaaksioton perusteisiin osioon II tehdyt lisäykset kielikylpyopetusta koskien.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.