Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta
Pöytäkirja 20.09.2023/Pykälä 66


Varhaiskasvatuksen tilojen nykytila

 

SOVV 20.09.2023 § 66  

 

460/12.00.00.00/2023  

 

Lisätiedot:

varhaiskasvatuspäällikkö Annika Hiitola, puh. 050 341 6269

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Kauniaisten varhaiskasvatuksen palveluverkkoa on tarkasteltu vuodesta 2010 alkaen ja päivitetty vuonna 2014 ja viimeksi vuonna 2019. Vuoden 2019 jälkeen on avattu kaksi uutta kunnallista varhaiskasvatusyksikköä (Förskolan vid Granhult 2022 ja Tammikummun päiväkoti 2023), ja vastaavasti Metsämajan päiväkoti sekä esiopetusryhmä Oasen on lakkautettu. Vuoden 2019 jälkeen Kauniaisiin on perustettu kaksi uutta yksityistä varhaiskasvatusyksikköä (Norlandia Graniitti sekä Pilke ICEC Kauniainen). Molemmat yksiköt toimivat palvelusteteliyksikköinä.

 

Kielikylpypäiväkodin tiloissa on tutkittu mahdollista sisäilmaoireita aiheuttavaa tekijää syksystä 2022 saakka. Korjauksia on tehty mm. kesällä 2023. Toistaiseksi ilmanvaihdon ilmamääriä on säädetty, ilmanvaihtokanavat on nuohottu, alakattoja on maalattu sekä paikallisia vaurioita on korjattu. Tutkimukset jatkuvat edelleen, ja mahdolliset löytyneet vauriot korjataan. Tutkimusten, korjausten sekä ilmanvaihdon riittävyyden varmistamiseksi yksi ryhmätila yksikössä on ollut käyttämättä syyskaudella 2023.

 

Palveluverkon laajempi tarkastelu ja erilaisten mahdollisuuksien tunnistaminen palveluverkon kehittämiseksi on ajankohtaista. Tulevaisuuden päiväkotiverkostoa suunnitellessa tulee huomioida saavutettavuuden lisäksi ainakin kiinteistöjen toiminnallisuus ja pedagogiset näkökohdat sekä henkilöstöresurssien tehokas ja resurssiviisas kohdentaminen.

 

Sivistystoimenjohtaja Mikael Flemmich:

 

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta merkitsee tiedokseen varhaiskasvatuksen tilojen nykytilaan liittyen tiedotetut asiat.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.