Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.03.2023/Pykälä 63

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Valtuuston 20.3.2023 päätösten laillisuuden toteaminen

 

KH 27.03.2023 § 63  

 

16/00.02.10.04/2023  

 

Lisätiedot:

vt. hallintojohtaja Lilian Andergård-Stenstrand, puh. 050 411 0202

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Kaupunginhallituksen tehtäviin kuuluu kuntalain 39 §:n mukaan valvoa valtuuston päätösten lainmukaisuutta. Valvonta antaa mahdollisuuden korjata mahdolliset laillisuusvirheet.

 

Jos kaupunginhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kaupunginhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta sekä saatettava asia valtuustoon viipymättä uudelleen käsiteltäväksi (KuntaL § 96).

 

Kokouksessa jätetiin kolme valtuustoaloitetta.

 

  1. Valtuutettu Virva Wahlstedt ym. allekirjoittamassa aloitteessa ehdotetaan, että Kauniaisten kaupunki selvittää mahdollisuudet järjestää palkkojen hoitaminen joko itsenäisesti, palkkaamalla lisää palkkahallintoon ihmisiä tai toisen palkkahallintoyhtiön kanssa yhteistyön aloittaminen.  Tässä yhteydessä voidaan selvittää myös yhteistyömahdollisuudet muiden kuntien kanssa.

 

  1. Valtuutettu Gunilla Löftstedt-Söderholm ym. allekirjoittamassa aloitteessa ehdotetaan, että Kauniaisten kaupungin tulee lisätä terveyskeskuksen paikoituspaikkoja potilaille/vierailijoille. Kaupungin tulisi tutkia mahdollisuutta lisätä potilasparkkipaikkojen määrää viereisellä Asematie 17 tontilla. Kaupunki voisi myös yhteistyössä hyvinvointialueen kanssa tutkia mahdollisuutta siirtää osa henkilökuntapaikoituksesta Asematie 17 tontille, jotta parkkipaikkoja terveyskeskuksen vierestä vapautuisi potilaille.

 

  1. Valtuutettu Risto Palojoki ym. allekirjoittamassa aloitteessa ehdotetaan, että kaupunki rakennuttaa/hankkii Gallträskin rannalle katetun kioskirakennuksen, joka mahdollistaisi pienten suuhunpantavien myymisen ympäri vuoden. Myyntipisteen lainaaminen/vuokraaminen nimellisellä hinnalla seuroille, koululuokille ja järjestöille mahdollistaisi varainkeruun, ja olisi täten omiaan lisäämään myös kaupungin hengen mukaista yhteisöllisyyttä.

 

Valtuustoaloitteet saatetaan yleishallinnolle, yhdyskuntatoimelle ja sivistystoimelle valmisteltavaksi.

 

Pöytäkirja on luettavissa kaupungin kotisivuilla (linkki).

 

Kaupunginjohtaja Christoffer Masar:

 

Kaupunginhallitus toteaa valtuuston 20.3.2023 tekemät päätökset laillisiksi ja merkitsee tiedoksi kokouksessa jätetyt valtuustoaloitteet.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa