Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta
Pöytäkirja 27.10.2022/Pykälä 63

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Ulkomaisten vaihto-opiskelijoiden opiskelun maksuttomuus Kauniaisten lukiossa

 

SOVV 27.10.2022 § 63  

 

704/02.05.00.00/2022  

 

Lisätiedot:

vs. opetuspäällikkö Berndt Schauman, puh. 040 651 7806

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Nykyisen hallituksen hallituskaudella oppivelvollisuutta on pidennetty 18 ikävuoteen ja samanaikaisesti toisen asteen opinnoista on tehty maksuttomat. Maksuttomuus koski ensimmäisen kerran syksyllä 2021 toisen asteen opinnot aloittavia oppivelvollisia opiskelijoita. Maksuttomuus ei kuitenkaan koske ulkomaisia vaihto-opiskelijoita.

 

Suomessa koulutuksen ja oppilaitosten kansainvälistymisestä on puhuttu pitkään. Tuoreessa valtioneuvoston koulutuspoliittisessa selonteossakin tavoitetilaksi on asetettu, että "Sivistys näkyy kansainvälisyytenä, moninaisuuden ymmärtämisenä, hyvinvointina ja kestävän kehityksen edistämisenä." Hyvä tapa murtaa ennakkoluuloja on henkilökohtainen kontakti vieraaseen kulttuuriin. Vaihto-opiskelu mahdollistaakin tutustumisen vieraaseen kulttuurin sekä tukee vieraiden kielten oppimista.

 

Kauniaisten lukiossa on vuosittain ollut 1-4 ulkomaista vaihto-opiskelijaa. Heidän lukio-opinnoistaan Kauniaisissa aiheutuvat kokonaiskulut aineiden, tarvikkeiden ja sisäisen ruokapalvelun osalta on ollut noin 1 100 euroa per opiskelija. Tähän ei sisälly vaihto-opiskelijalle Kauniaisten lukiossa suoritettavia lukio-opintoja varten hankittavaa tietokonetta, jonka arvoksi voidaan arvioida noin 400 euroa. On tärkeää, että hankittava tietokone on Abitti-yhteensopiva, jotta vaihto-opiskelija voi osallistua vaivatta lukion koetilaisuuksiin. Vaihto-opiskelijoiden käyttöön voidaan oppilaitoksessa varata esimerkiksi 2-3 tietokonetta.

 

Koska ulkomaisten vaihto-opiskelijoiden määrä Kauniaisten lukioissa on vuositasolla ollut pieni, vaihto-oppilaiden vastaanottaminen tukee Kauniaisten lukion kansainvälistä toimintaa, kansainvälistyvät opiskelijat ja oppilaitokset ovat Kauniaisille etu ja yksittäisestä vaihto-opiskelijasta opetustoimelle aiheutuvat kustannukset ovat vuositasolla kohtuullisia, voisi Kauniaisten suomenkielinen opetustoimi kustantaa Kauniaisten lukiossa opiskelevien ulkomaisten vaihto-opiskelijoiden lukio-opinnoista aiheutuvat kustannukset niin, että lukio-opetus olisi näille ulkomaisille vaihto-opiskelijoillekin maksuton.

 

Sivistystoimenjohtaja Mikael Flemmich:

 

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta päättää, että toisen asteen opintojen maksuttomuus Kauniaisissa ulkomaisille vaihto-opiskelijoille turvataan siten, että suomenkielinen opetustoimi vastaa ulkomaisten vaihto-opiskelijoiden opiskelumateriaali- ja ruokapalvelukustannuksista Kauniaisten lukiossa.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa