Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 24.10.2022/Pykälä 157

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Valtuuston 10.10.2022 päätösten laillisuuden toteaminen

 

KH 24.10.2022 § 157  

 

4/00.02.10.04/2022  

 

Lisätiedot:

hallintojohtaja Camilla Söderström, puh. 050 411 0205

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Kaupunginhallituksen tehtäviin kuuluu kuntalain 39 §:n mukaan valvoa valtuuston päätösten lainmukaisuutta. Valvonta antaa mahdollisuuden korjata mahdolliset laillisuusvirheet.

 

Jos kaupunginhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kaupunginhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta sekä saatettava asia valtuustoon viipymättä uudelleen käsiteltäväksi (KuntaL § 96).

 

Kokouksessa jätettiin yksi valtuustoaloite.

 

Valtuutettu Risto Palojoen ym. allekirjoittamassa aloitteessa ehdotetaan, että kaupunki selvittäisi kiinteistön tunnukseltaan 235-1-25-1 hankkimista Oy Teboil Ab:lta.

 

Valtuustoaloite saatetaan yhdyskuntatoimelle valmisteltaviksi.

 

Pöytäkirja on luettavissa kaupungin kotisivuilla (linkki).

 

Kaupunginjohtaja Christoffer Masar:

 

Kaupunginhallitus toteaa valtuuston 10.10.2022 tekemät päätökset laillisiksi ja merkitsee tiedoksi kokouksessa jätetyn valtuustoaloitteen.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa