Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kulttuuri- ja vapaa-aikavaliokunta
Pöytäkirja 08.09.2022/Pykälä 50

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Liikuntapalveluiden tarveselvitykset talousarviovuodelle 2023

 

KUVA 08.09.2022 § 50  

 

577/12.04.02/2022  

 

Lisätiedot:

liikuntapäällikkö Tero Kuivalainen, puh. 050 380 7687

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

  1. Saharan kentän ulkovalaistuksen uusiminen

 

Tarveselvityksen taustalla on mm. Kauniaisten kaupungin ulkovalaistuksen uusimisohjelma 2016-2026, tavoite Kauniaisten liikuntapaikkojen ulkovalaistuksen päivittämisestä Led-pohjaiseksi, sekä tarve nykyisen käytössä olevan järjestelmän ajan tasalle saattaminen. Nyt käytössä oleva tekniikka vaatii päivitystä ja kaupungin liikuntapaikkojen valaistusperiaatteita tuleekin tarkastella uusimisohjelman, tarveselvityksen sekä kestävän kehityksen pohjalta. Myös Kauniaista ohjaa EU-tasolla säädetyt tavoitteet kasvihuonepäästöjen vähentämisestä sekä energiatehokkuus-direktiivi, jolla tavoitellaan sähkön kulutuksen leikkausta. Ohjaavana tekijänä ovat mm. kiristyneet energiatehokkuusvaatimukset mutta myös LED-valaisinten lähes ylivertaiset ominaisuudet laajasti käytössä oleviin monimetalli- ja suurpainenatriumlamppuihin verrattuna.

 

LED-valaisintekniikka tuottaa valoa merkittävästi paremmalla (energia-)hyötysuhteella ja ne ovat huomattavasti pidempi-ikäisiä käytössä. Siten lyhyelläkin tähtäimellä olisi käytetyn tekniikan vaihto LED-pohjaiseksi paitsi tärkeää, myös kustannustehokasta niin energiansäästön kuin huoltotarpeen näkökulmasta. Tekniikan ja valaisinkalusteiden kehittymisen myötä valaistuksen uusiminen tulee vuosi vuodelta tarpeellisemmaksi, mutta myös kannattavammaksi. Kauniaisten liikuntapaikoilla on suurimmilta osin käytössä vanhempaa perua olevia monimetalli- ja suurpainenatrium- ja elohopealamppuja, joiden myyntiä- ja saatavuutta sekä käyttöä on jo rajattu EU-tasolla.

 

Euroopan komission RoHS-direktiivin myötä vuoden 2027 jälkeen maahan ei saa enää tuoda eikä valmistaa monimetalli- tai suurpainenatriumvalaisimia. Elohopealamppujen markkinoille tuominen kiellettiin jo vuonna 2015.

 

Tavoitteena on ulkovalaistuksen uusiminen tämän päivän standardeja vastaavaksi sekä energiansäästö, joka johtaa paitsi kustannussäästöihin kuin myös lisääntyneeseen turvallisuuteen. EU-säädöksen johdosta tavoitteena on myös päivittää vuoteen 2027 mennessä koko Kauniaisten liikuntapaikkojen ulkovalaistus LED-pohjaiseksi. Tarkoituksena on kuitenkin edetä osissa ja näistä Saharan hiekkakenttä on kiireellisin.

 

Hinta-arvio: 74 500 € (Alv 0 %)

 

  1. Keskusurheilukentän korkeushyppypatjan suojakatoksen uusiminen

 

Kauniaisten keskusurheilukentällä järjestetään säännöllisesti erilaisia otteluita ja tapahtumia. Kentän päädyssä on korkeushyppypatja suojakatoksella. Samaa aluetta käyttävät paikalliset seurat oheisharjoitteidensa toteuttamiseen. Tämän lisäksi Kansalaisopisto järjestää kesätoimintaa lapsille ja nuorille, mistä suuri osa tapahtuu korkeushyppypaikan läheisyydessä.

 

Suoja on hieman yli 10 vuotta vanha ja entisen Kauniaisten liikuntapaikkahoitajan tekemä. Suojan runko on tehty RHS-putkesta ja kattopelti asennettu suojaksi ympärille. Pelti repeilee monesta kohdasta ja reunat ovat terävät. Myös luukun saranat ovat pettäneet ja suoja on kaikilta osin käyttöikänsä päässä.

 

Pienten lasten ohjaajilta on tullut palautetta suojan kunnosta ja sen vaarallisuudesta. Useampi lapsi on jo loukannut itsensä nykyiseen suojaan.

 

Hinta-arvio: 11 000 € (Alv 0 %)

 

Tarveselvitykset ovat liitteenä. EU-direktiivit monimetalli- ja suurpainelamppujen kiellosta ovat oheismateriaalina.

 

Sivistystoimenjohtaja Mikael Flemmich:

 

Kulttuuri- ja vapaa-aikavaliokunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että valtuusto myöntää edellä mainituille liikuntapalvelujen investoinneille investointirahaa vuoden 2023 talousarvioon.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Liitteet:

Saharan kentän ulkovalaistuksen uusiminen, tarveselvitys

Keskusurheilukentän korkeushyppypatjan suojakatoksen uusiminen, tarveselvitys

 

Oheismateriaali:

EU-direktiivi monimetallilamppujen kiellosta

EU-direktiivi suurpainelamppujen kiellosta

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa