Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 20.06.2022/Pykälä 25

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Tarkastusvaliokunnan arviointikertomus vuodelta 2021

 

KV 20.06.2022 § 25  

 

400/00.03.00/2022  

 

Lisätiedot:

tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja Tuula Lehmuskoski, puh. 040 733 1109,

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Arvioinnin tulokset esitetään arviointikertomuksessa. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

 

Tarkastusvaliokunta on käsitellyt vuoden 2021 arviointikertomusluonnosta kokouksissaan 21.4., 5.5., 12.5. sekä 17.5.2022. Tarkastusvaliokunta on 25.5.2022 § 38 hyväksynyt ja allekirjoittanut tarkastusvaliokunnan arviointikertomuksen vuodelta 2021 ja päättänyt saattaa sen kaupunginvaltuustolle tiedoksi. Yksi jäsen jätti asiaan eriävän mielipiteen. https://kauniainen10fi.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2022243-4

 

Tarkastusvaliokunnan hyväksymä arviointikertomus on liitteenä.

 

Tarkastusvaliokunta:

 

Valtuusto päättää merkitä tiedoksi arviointikertomuksen vuodelta 2021.

....

 

Tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja Tuula Lehmuskoski käytti lyhyen puheenvuoron.

 

Päätös:

Merkittiin tiedoksi.

 

Liitteet:

Arviointikertomus 2021

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa