Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 20.06.2022/Pykälä 34

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Eron myöntäminen luottamustehtävistä (Panttila)

 

KV 20.06.2022 § 34  

 

671/00.00.01.00/2021  

 

Lisätiedot:

hallintojohtaja Camilla Söderström, puh. 050 411 0205

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Tapio Panttila (PS) on 21.4.2022 saapuneen ilmoituksen mukaan muuttanut pois Kauniaisista, joten hänelle tulisi myöntää ero luottamustehtävistään.

 

Valtuusto on 9.8.2021 § 52 valinnut Panttilan rakennusvaliokuntaan Taisto Miettisen henkilökohtaiseksi varajäseneksi toimikaudeksi 1.8.2021-31.5.2023.

 

Kunnallislain 71 § säädetään, että vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö, jonka kotikunta kyseinen kunta on. Erosta päättää valtuusto, joka myös valitsee uuden varajäsenen rakennusvaliokuntaan.

 

Kaupungin hallintosäännön mukaan rakennusvaliokunnassa on viisi (5) jäsentä ja jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Valiokunnan varsinaiset jäsenet valitaan valtuutettujen ja varavaltuutettujen keskuudesta, jollei valtuusto ennen valiokunnan nimeämistä toisin päätä. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla valtuutettuja.

 

Tasa-arvolain nojalla rakennusvaliokunnassa tulee olla miehiä ja naisia vähintään kaksi (2).

Kaupunginhallitus:

 

Valtuusto

- myöntää Tapio Panttilalle eron luottamustoimesta rakennusvaliokunnan varajäsenenä, sekä

- valitsee rakennusvaliokuntaan Taisto Miettiselle uuden henkilökohtaisen varajäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

....

 

Valtuutettu Jarkko Huttusen ehdotus uudeksi varajäseneksi hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Päätös:

Valtuusto

- myönsi Tapio Panttilalle eron luottamustoimesta rakennusvaliokunnan varajäsenenä, sekä

- valitsi Esko Suomisen rakennusvaliokuntaan Taisto Miettiselle uudeksi henkilökohtaiseksi varajäseneksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Jakelu:

Valittu henkilö

Rakennusvaliokunnan varsinainen jäsen

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa