Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kulttuuri- ja vapaa-aikavaliokunta
Pöytäkirja 05.05.2022/Pykälä 19

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Ulkotenniskentän hinnasto

 

KUVA 05.05.2022 § 19  

 

494/12.04.01.02/2021  

 

Lisätiedot:

liikuntapäällikkö Tero Kuivalainen, puh. 050 380 7687

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Kauniaisten ulkotenniskenttien käyttökausi on toukokuun alusta elokuun loppuun, sääolosuhteista riippuen jopa syys-lokakuun vaihteeseen. Kaupungin ja Grani Tennis r.y:n välisen sopimuksen mukaisesti yhdistys vastaa kentän hoidosta ajalla kesäkaudella.

 

Grani Tenniksen tulee esittää liikuntavaliokunnalle vuosittain ennen pelikauden alkua, viimeistään 31.3. mennessä, ehdotuksensa kesän ulkotenniskenttien kenttämaksuista. Sopimuksen mukaan kulttuuri- ja vapaa-aikavaliokunta päättää näistä viimeistään huhtikuun loppuun mennessä. Huhtikuun aikana valiokunnan kokousta ei pidetty, joten asian käsittely siirtyi 5.5.2022 järjestettävään kokoukseen. Koulujen liikuntatuntien yhteydessä käytettävistä vuoroista ei Kauniaisten kouluilta peritä käyttömaksua.

 

Grani Tenniksen valmennus- ja tenniskoulutoiminta painottuu kesäkaudella päivisin klo 09-15 välille, muulloin kenttä on vapaasti vuokrattavissa lukuun ottamatta ns. vakiovuoroja ja yhdistyksen omia valmennusvuoroja. Yhdistys järjestää myös kesäkaudella 2022 lasten tenniskoulutoimintaa Kauniaisten ulkotenniskenttien lisäksi Targa- arenalla edellisvuosien tapaan.

 

Kesäkauden (2.5. - 31.8.) viitteelliset aukioloajat: maanatai-sunnuntai klo 09-22

 

Kesäkauden hinnat touko-elokuu:

 

- käyttömaksu 15 €/tunti

- Grani Tenniksen jäsenille 10 €/tunti

- koululaisille ilmainen (opettaja varaa kentän)

 

- vakiovuoro 150 €

- vakiovuoro jäsenille 100 €

- GT:n juniorit keskenään, ilman vuorojen varausta ilmainen

 

- kesäkortti perheelle, ulkokentät 155 €

- kesäkortti perheelle, ulkokentät (touko-elo) + Targa-arena (kesä-elokuu) 215 €

 

Tuntien varaus

 

Tunnit varataan ja maksetaan Playtomic -sovelluksessa älypuhelimella tai selaimella. Yhdistys vastaa pelimaksujen vastaanottamisesta ja pelivuorojen varauksista. Lisäksi yhdistys esittää, että seuran juniorit pelaavat maksutta pelikaverinsa kanssa ulkotenniskentillä, mikäli kenttä on vapaana. Maksutonta vuoroa ei saa varata etukäteen. Tämä käytäntö mahdollistaa nuorten omaehtoisen pelaamisen ulkotenniskentillä mukavassa kaveriporukassa.

 

Sivistystoimenjohtaja Mikael Flemmich:

 

Kulttuuri- ja vapaa-aikavaliokunta vahvistaa hinnat ja aukioloajat seuraavasti:

Kesäkauden (2.5. - 31.8.) viitteelliset aukioloajat: maanantai-sunnuntai klo 09-22

Kesäkauden hinnat touko-elokuu:

- käyttömaksu 15 €/tunti
- Grani Tenniksen jäsenille 10 €/tunti
- koululaisille ilmainen (opettaja varaa kentän)

- vakiovuoro 150 €
- vakiovuoro jäsenille 100 €
- GT:n juniorit keskenään, ilman vuorojen varausta ilmainen

- kesäkortti perheelle, ulkokentät 155 €
- kesäkortti perheelle, ulkokentät (touko-elo) + Targa-arena (27.6.-14.8.) 215 €

Hinnat ja aukioloajat ovat voimassa toistaiseksi.

 

....

 

Varapuheenjohtaja Patrick Nysten ehdotti puheenjohtaja Minna Korpelan kannattamana seuraavaa:

 

Ulkotenniskenttien varausmahdollisuutta tulisi mainostaa esimerkiksi kenttien yhteyteen sijoitettavalla kyltillä.

 

Valiokunta oli ehdotuksesta yksimielinen.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Ulkotenniskenttien varausmahdollisuutta tulisi mainostaa esimerkiksi kenttien yhteyteen sijoitettavalla kyltillä.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa