Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta
Pöytäkirja 09.06.2022/Pykälä 29

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Suomenkielisen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunnan vuoden 2022 ensimmäinen osavuosikatsaus

 

SOVV 09.06.2022 § 29  

 

308/02.02.02/2022  

 

Lisätiedot:

talouspäällikkö Petri Mellanen, puh. 050 378 6711

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Kaupungin taloudesta ja toiminnasta laaditaan vuosittain kaksi osavuosikatsausta. Katsaukset raportoivat olennaisista kaupungin talouteen ja toimintaan vaikuttavista seikoista kunkin vuoden ensimmäisen ja toisen kolmanneksen tilanteessa.

 

Kauniaisten kaupungin osavuosikatsaus jaetaan oheismateriaalina.

 

Varhaiskasvatus

 

Varhaiskasvatus kokonaisuudessaan on toteutunut toimintakatetasolla määrään - 2,8 miljoonaa euroa, mikä on 31,2 % koko vuoden 2022 määrärahasta. Toteuma on alle laskennallisen toteuma-asteen 33,3 % tammi-huhtikuun tilanteessa.  Vastaava toteuma viime vuoden ensimmäisessä osavuosikatsauksessa oli toimintakatetasolla 31,2 % koko vuoden 2021 toteumasta.

 

Suomenkielisen varhaiskasvatuksen toteuma on toimintakatetasolla - 1,4 miljoona euroa, joka vastaa 29,0 % koko vuoden 2022 talousarviosta. Henkilöstökulujen toteuma on 28,5 % (= - 1,1 miljoona euroa). Viime vuonna ensimmäisen osavuosikatsauksen tilanteessa toteuma-aste oli toimintakatetasolla 31,0 % koko vuoden 2021 toteumasta.

 

Yhteisen toiminnan toteuma on - 0,7 miljoonaa euroa, joka vastaa 50,5 % koko vuoden 2022 talousarviosta. Palveluseteleiden, yksityisen hoidon ja kotihoidon tuen toteuma yhteensä on - 0,66 miljoonaa euroa, joka vastaa näiden palvelujen koko vuoden 2022 talousarviosta 60,2 %.

 

Suomenkielinen opetus

 

Käyttötalous on tammi-huhtikuussa toteutunut toimintamenojen osalta määrään - 4,1 miljoonaa euroa, mikä vastaa 31,2 % koko vuoden 2022 määrärahasta. Toteuma viime vuoden ensimmäisessä osavuosikatsauksessa oli toimintakatetasolla 32,0 % koko vuoden 2021 toteumasta (- 3,9 miljoonaa euroa).

 

Henkilöstömenojen toteuma on - 2,33 miljoona euroa (31,2 %), viime vuonna ensimmäisen osavuosikatsauksen toteuman ollessa - 2,25 miljoonaa euroa (32,0 %).

 

Suomenkielisen opetuksen käyttötalouden toteumat ovat kokonaisuudessaan talousarvion puitteissa ensimmäisessä osavuosikatsauksessa vuonna 2022.

 

Liitteenä on varhaiskasvatuksen ja suomenkielisen opetuksen toteumat 1-4/2022 verrattuna toteumiin 1-4/2021.

 

Sivistystoimenjohtaja Mikael Flemmich:

 

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta merkitsee osavuosikatsauksen tiedoksi.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Liitteet:

Osavuosikatsaus 1/2022 - varhaiskasvatus

Osavuosikatsaus 1/2022 - suomenkielinen opetustoimi

 

Oheismateriaali:

Kauniaisten kaupungin osavuosikatsaus 1/2022

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa