Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 28.03.2022/Pykälä 51

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Valtuuston 21.3.2022 päätösten laillisuuden toteaminen

 

KH 28.03.2022 § 51  

 

4/00.02.10.04/2022  

 

Lisätiedot:

hallintojohtaja Camilla Söderström, puh. 050 411 0205

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Kaupunginhallituksen tehtäviin kuuluu kuntalain 39 §:n mukaan valvoa valtuuston päätösten lainmukaisuutta. Valvonta antaa mahdollisuuden korjata mahdolliset laillisuusvirheet.

 

Jos kaupunginhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kaupunginhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta sekä saatettava asia valtuustoon viipymättä uudelleen käsiteltäväksi (KuntaL § 96).

 

Kiinteistön 235-402-3-44 (Kulopolku 1) asemakaavan muutoshakemuksen käsittelyn yhteydessä valtuusto hyväksyi yksimielisesti valtuutettu Mikko J. Salmisen esittämän ponnen:

 

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että suunniteltaessa/toteutettaessa kaupunkirataa ja kevyen liikenteen väylää ao. Benestarin omistaman maa-alueen kohdalla, otetaan huomioon omistajien näkemys siitä, että Benestarin omistamasta maa-alueesta lunastetaan mahdollisimman vähäinen osa ottaen huomioon, että omistajat ovat jättäneet hakemuksen 4.2.2021 asemakaavan muuttamisesta kyseisessä kohdassa.

 

Hallintosäännön 91 §:n mukaan tehtyään käsiteltävänä olevassa asiassa päätöksen valtuusto voi hyväksyä kaupunginhallitukselle osoitettavan käsiteltyyn asiaan liittyvän ponnen. Ponsi ei saa olla ristiriidassa valtuuston päätöksen kanssa eikä saa muuttaa tai laajentaa päätöstä. Koska valtuusto samalla päätti, ettei hakemuksen mukaista asemakaavan muutosta käynnistetä, voidaan pitää ponnen hyväksymistä jonkin verran tulkinnanvaraisena.

 

Pöytäkirja on luettavissa kaupungin kotisivuilla (linkki).

 

Kaupunginjohtaja Christoffer Masar:

 

Kaupunginhallitus toteaa valtuuston 21.3.2022 tekemät päätökset laillisiksi ja merkitsee tiedoksi kokouksessa hyväksytyn ponnen.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa