Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 14.06.2021/Pykälä 31

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Tarkastusvaliokunnan arviointikertomus vuodelta 2020

 

KV 14.06.2021 § 31  

 

366/00.03.00/2021  

 

Lisätiedot:

tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja Olavi Filppula, puh. 040 841 0568

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Arvioinnin tulokset esitetään arviointikertomuksessa. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

 

Tarkastusvaliokunta on käsitellyt vuoden 2020 arviointikertomusluonnosta kokouksissaan 30.3., 13.4., 27.4., 3.5. sekä 11.5.2021. Tarkastusvaliokunta on 20.5.2021 § 33 hyväksynyt ja allekirjoittanut tarkastusvaliokunnan arviointikertomuksen vuodelta 2020 ja päättänyt saattaa sen kaupunginvaltuustolle tiedoksi.

 

Tarkastusvaliokunnan hyväksymä arviointikertomus on liitteenä.

 

Tarkastusvaliokunta:

 

Valtuusto päättää merkitä tiedoksi arviointikertomuksen vuodelta 2020.

....

 

Tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja Olavi Filppula käytti lyhyen puheenvuoron.

 

Päätös:

Merkittiin tiedoksi.

 

Liitteet:

Arviointikertomus 2020

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa