Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 01.02.2021/Pykälä 3

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kauniaisten kaupungin kesätyöt ja kesäharjoittelupaikat

 

HJ 01.02.2021 § 3  

 

158/02.05.00.00/2021  

 

Lisätiedot:

henkilöstöjohtaja Ulla Palmroos, puh. 040 670 8856

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Kauniaisten kaupunki on perinteisesti tarjonnut kesätyöpaikkoja toisen asteen opiskelijoille. Lisäksi on ollut pieni määrä yliopisto- tai korkeakouluopiskelijoita kesäharjoittelijoina. Haku kesätyöpaikkoihin on tapahtunut yleensä helmikuussa ja valinnat on tehty maaliskuun aikana. Palkkauksen suhteen on tarpeen yhtenäistää käytäntöjä ja määrittää koko kaupunkia koskevat toimintatavat.

 

Kesätyöntekijöiksi palkataan yleissivistävässä koulussa tai oppilaitoksessa (toinen aste) opiskelevia. Työtehtävät ovat avustavia eikä niissä ole koulutusvaatimusta. Kesäharjoittelijoiksi palkataan yksiköihin alaa yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa opiskelevia, jotka voivat tehdä vaativampia avustavia tehtäviä kyseissä yksikössä.

 

Kunta-alan virka- ja työehtosopimuksessa todetaan, että kesätyöntekijän vähimmäispalkka on vähintään 50 % virka- ja työehtosopimuksen mukaan asianomaisesta työstä maksettavasta peruspalkasta. Kesätyöntekijällä tarkoitetaan lomakautena 2.5.-30.9. kesätyöntekijäksi määräajaksi palvelukseen otettua koululaista, opiskelijaa tai muuta nuorta, jolta puuttuu alan ammattitutkinto tai ammattitaitoa. Tätä määräystä ei kuitenkaan sovelleta opiskelijaan, joka on otettu oman ammattialansa viranhaltijan tai työntekijän sijaiseksi.

 

Tällä perustella ehdotetaan, että toimintatapoja yhdistetään seuraavasti:

 

-          Kauniaisten kaupunki ottaa kesätyöhön vuonna kyseisenä vuonna 17 vuotta täyttäviä tai sitä vanhempia toisen asteen opiskelijoita. Kesätyöstä maksetaan 1200 euron kuukausipalkka työajan ollessa työyksikön kokopäivätyöajan mukainen. Jos kyseessä on osa-aikainen työ, maksetaan palkkaa tehtävän työaikaprosentin mukaisesti.

 

-          Kaupunki palkkaa kesäharjoittelijaksi yliopisto- tai amk-opiskelijoita. Kesäharjoittelusta maksetaan 1700 euron kuukausipalkka työajan ollessa työyksikön kokopäivätyöajan mukainen. Jos kyseessä on osa-aikainen työ, maksetaan palkkaa tehtävän työaikatyöprosentin mukaisesti.

 

Henkilöstöjohtaja Ulla Palmroos:

 

Henkilöstöjaosto hyväksyy seuraavat yhtenäiset toimintatavat kesätyöntekijöiden ja kesäharjoittelijoiden osalta:

- Kauniaisten kaupunki ottaa kesätyöhön vuonna kyseisenä vuonna 17 vuotta täyttäviä tai sitä vanhempia toisen asteen opiskelijoita. Kesätyöstä maksetaan 1200 euron kuukausipalkka työajan ollessa työyksikön kokopäivätyöajan mukainen. Jos kyseessä on osa-aikainen työ, maksetaan palkkaa tehtävän työaikaprosentin mukaisesti.

- Kaupunki palkkaa kesäharjoittelijaksi yliopisto- tai amk-opiskelijoita. Kesäharjoittelusta maksetaan 1700 euron kuukausipalkka työajan ollessa työyksikön kokopäivätyöajan mukainen. Jos kyseessä on osa-aikainen työ, maksetaan palkkaa tehtävän työaikatyöprosentin mukaisesti.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa