Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta
Pöytäkirja 02.12.2021/Pykälä 92

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kauniaisten suomenkielisen esi- ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2022-2023

 

SOVV 02.12.2021 § 92  

 

1062/12.00.01.06/2021  

 

Lisätiedot:

opetuspäällikkö Maria Ekman-Ekebom, puh. 050 308 6262

suunnittelija Henna Turunen, puh. 050 382 6265

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Koulujen työ- ja loma-ajoissa kunnalla on varsin laaja päätäntävalta. Perusopetusta koskevassa lainsäädännössä on säädetty perusopetuksen koulupäivien lukumäärästä ja lukuvuoden koulutyön päättymisajankohdasta. Esiopetuksen osalta ei ole vastaavia säädöksiä, lukuvuosi noudattelee pääosin kouluissa noudatettavia työ- ja loma-aikoja. Myöskään lukiolainsäädännössä ei ole säädöksiä työ- ja loma-ajoista.

 

Perusopetuslain (23 §) mukaan perusopetuksen lukuvuodessa on 190 työpäivää. Lukuvuoden työpäivistä vähennetään muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuva itsenäisyyspäivä, loppiainen ja vapunpäivä. Perusopetusasetuksen 7 §:n mukaan perusopetuksen lukuvuoden koulutyö päätetään viikon 22 viimeisenä arkipäivänä.

 

Lukuvuoden 2022-2023 koulupäivien lukumääräksi tulee 187, kun lukuvuoden työpäivistä on vähennetty arkipäiväksi osuva itsenäisyyspäivä (ti 6.12.2022), loppiainen (pe 6.1.2023) ja vapunpäivä (ma 1.5.2023). Lukuvuoden koulutyö päätetään lauantaina 3.6.2023 viikolla 22. Esiopetuksessa lukuvuosi päättyy perjantaina 2.6.2023.

 

Kauniaisten perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa pyritään noudattamaan yhteneväisiä työ- ja loma-aikoja. Oppilaiden, opiskelijoiden ja henkilöstön yhdenvertaisen kohtelun vuoksi on toivottavaa, että työ- ja loma-ajat ovat samat suomenkielisissä ja ruotsinkielisissä kouluissa. On myös talouden ja toiminnan kannalta tehokkaampaa, jos suomen- ja ruotsinkielisillä kouluilla on samat loma-ajat, jotta koulujen ruokahuolto- ja siivouspalvelujen henkilöstö pystyy pitämään lomajaksonsa silloin kun koululaiset ovat lomalla.

 

Työ- ja loma-ajoista päätetään ruotsinkielisen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunnan kokouksessa 9.12.2021.

 

Kysely työ- ja loma-ajoista vuodelle 2022-2023

 

Opiskelijoille, huoltajille ja henkilöstölle suunnatuilla kyselyillä on selvitetty heidän toiveitaan työ- ja loma-aikojen suhteen.

 

Kyselyissä vastaajat saivat valita neljästä eri vaihtoehdosta, jotka erosivat toisistaan syyslukukauden alkamispäivän, syysloman pituuden (2, 3 tai 5 pv), joululoman alkamispäivän sekä kevätlukukauden alkamispäivän suhteen.

 

Kyselyiden perusteella suomenkielisten koulujen toimijat (oppilaat, opiskelijat, henkilöstö ja huoltajat) kannattavat viiden päivän syyslomaa. Myös ruotsinkielisen yläkoulun ja lukion toimijat toivovat viiden päivän syyslomaa. Sen sijaan ruotsinkielisen alakoulun toimijoista yli kolmasosa kannattaa kahden päivän syyslomaa.

 

Oppilas- ja opiskelijahuoltohenkilökunta on havainnut kouluissa kasvavaa väsymystä ja levottomuutta syksyn aikana. Oppilaiden, opiskelijoiden ja henkilöstön jaksamisen sekä riittävän palautumisen kannalta myös he suosittavat viiden päivän syyslomaa.

 

Valtaosa kyselyihin vastanneista suosii koulunaloitusta syyslukukaudella 10.8.-11.8.2022 ja kevätlukukaudella 9.1.2023.

 

Esitys esi- ja peruskoulujen sekä lukion lukuvuoden 2022-2023 työ- ja lomapäivistä

 

Kyselyiden pohjalta esitetään sekä suomen- että ruotsinkielisille esi- ja peruskouluille sekä lukioille viiden päivän syyslomaa, jolloin koulunaloituspäivä on 11.8.2022 ja syyslukukauden viimeinen päivä 22.12.2022. Joululoma pidetään aikavälillä 23.12.2022-8.1.2023, johon mukaan lukeutuu myös loppiainen perjantaina 6.1.2023. Kevätlukukauden aloituspäivä on tällöin 9.1.2023 ja päättymispäivä esiopetuksella 2.6. sekä peruskouluilla ja lukioilla 3.6.2023.

 

Esitetyt työ- ja loma-ajat ovat suomenkielisen kyselyn eniten kannatusta saaneen vaihtoehdon B mukaiset. Esitykseen on päädytty siitä syystä, että sekä suomen- että ruotsinkielisissä kyselyissä eniten kannatusta saivat samankaltaiset B vaihtoehdot, joissa esitetään 5 päivän syyslomaa. Ruotsinkielisen kyselyn B vaihtoehdon ajat poikkeavat suomenkielisen kyselyn B vaihtoehdosta vain yhdellä päivällä syyslukukauden aloituksen (10.8. / 11.8.) sekä joululoman alkamispäivän (21.12. / 22.12.) suhteen.

 

Myös Espoossa ja Helsingissä on esitetty samoja työ- ja loma-aikoja lukuvuodelle 2022-2023.

 

Esi- ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat 2022-2023

 

Syyslukukausi 2022 to 11.8. - to 22.12.2022

Syysloma  ma 17.10.- pe 21.10.2022 (vko 42)

Joululoma   pe 23.12.2022 - su 8.1.2023 (loppiainen pe 6.1.)

 

Kevätlukukausi 2023 ma 9.1. - pe 2.6.2023 (esiopetus)

  ma 9.1. - la 3.6.2023 (peruskoulut ja lukiot)

Talviloma  ma 20.2. - pe 24.2.2023 (vko 8)

 

Näin ollen syyslukukaudella on 90 koulupäivää ja kevätlukukaudella 97 koulupäivää, jolloin koulupäiviä kertyy yhteensä 187.

 

1.-4.-luokkalaisille järjestetään päiväkerhotoimintaa koulussa syysloman aikana.

 

Perusopetusasetuksen 9 §:n mukaan työajoista tulee ilmoittaa ennalta oppilaille ja huoltajille. Kauniaisissa työajoista tiedotetaan koulujen ja kaupungin verkkosivuilla.

 

Seuraavan lukuvuoden 2023-2024 työ- ja loma-ajoista sivistystoimi tulee järjestämään yhtenevän kyselyn suomen- ja ruotsinkielisille kouluille ja huoltajille.

 

 

Sivistystoimenjohtaja Mikael Flemmich:

 

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta päättää suomenkielisen esi- ja perusopetuksen sekä lukion lukuvuoden 2022-2023 työ- ja lomapäivistä esityksen mukaisesti.

Esi- ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat 2022-2023

Syyslukukausi 2022 to 11.8. - to 22.12.2022
Syysloma  ma 17.10.- pe 21.10.2022 (vko 42)
Joululoma   pe 23.12.2022 - su 8.1.2023 (loppiainen pe 6.1.)

Kevätlukukausi 2023 ma 9.1. - pe 2.6.2023 (esiopetus)
  ma 9.1. - la 3.6.2023 (peruskoulut ja lukiot)
Talviloma  ma 20.2. - pe 24.2.2023 (vko 8)

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa