Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 20.12.2021/Pykälä 88

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Valtuustoaloitteita

 

KV 20.12.2021 § 88  

 

1132/00.02.10.00/2021  

 

Puheenjohtaja ilmoitti valtuutettujen jättäneen neljä valtuustoaloitetta.

 

  1. Valtuutettu Risto Palojoen ym. allekirjoittamassa aloitteessa ehdotetaan Maisterintielle kylätiekokeilua.

 

  1. Valtuutettu Risto Palojoen ym. allekirjoittamassa aloitteessa ehdotetaan, että kaupunki tutkisi torialueelle lukittavan lasikontin tai vastaavan hankkimista ruoka-autojen asiakkaille ruoan nauttimista varten.

 

  1. Valtuutettu Risto Palojoen ym. allekirjoittamassa aloitteessa ehdotetaan, että kaupunki alkaa toimia pyöräilijöiden vauhdin laskemiseksi Asematien mäen kevyen liikenteen väylällä ja/tai hankkii liikennevalo-ojauksen Ratapolun ja Asematien risteykseen.

 

  1. Valtuutettu Gunilla Löfstedt-Söderholmin ym. allekirjoittamassa aloitteessa ehdotetaan, että kaupungin tulee valmisteilla olevissa asemakaavoissa ottaa huomioon senioriasuntojen kasvava tarve.

 

Valtuustoaloitteet ovat liitteinä.

 

Päätös:

Valtuusto päätti saattaa valtuustoaloitteet kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

Liitteet:

Valtuustoaloitteet

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa