Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 20.09.2021/Pykälä 62

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Käräjäoikeuden lautamiesten valitseminen

 

KV 20.09.2021 § 62  

 

547/00.04.01.03/2021  

 

Lisätiedot:

hallintojohtaja Camilla Söderström, puh. 050 411 0205

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Käräjäoikeuden lautamiehistä annetun lain 4 §:n mukaan valtuusto valitsee lautamiehet toimikauttaan vastaavaksi ajaksi. Lautamiesten tulee mahdollisimman tasapuolisesti edustaa kunnan väestön ikä-, elinkeino-, sukupuoli- ja kielijakautumaa. Lautamiehen tulee olla käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluvassa kunnassa asuva Suomen kansalainen, joka ei ole konkurssissa, jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu ja jota on pidettävä sopivana toimimaan lautamiehenä. Lautamieheksi ei saa valita henkilöä, joka on alle 25-vuotias tai joka on täyttänyt 65 vuotta. Lautamiehenä ei saa olla henkilö, jolla on virka yleisessä tuomioistuimessa tai Rikosseuraamuslaitoksessa taikka joka virassaan suorittaa ulosottotehtäviä, rikosten esitutkintaa taikka tulli- tai poliisivalvontaa, eikä myöskään syyttäjä, asianajaja tai muu ammatikseen asianajoa harjoittava henkilö.

 

Lautamiesten asemaan, tehtävän luonteeseen ja esteellisyys- sekä valintaan liittyviä muita kysymyksiä on selostettu oheismateriaalina jaettavassa Tuomioistuinviraston päätöksessä 16.6.2021 (TIV/67/2021).

 

Päätöksen mukaan lautamiesten määrää ei ole muutettu aikaisemmasta. Kauniaisten kaupunginvaltuusto valitsee Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuteen kaksi (2) lautamiestä kuten edellisellä toimikaudella.

 

Lautamiesten valinnassa on syytä kiinnittää huomiota siihen, että lautamiehiksi valittavilla henkilöillä on tehtävän suorittamiseksi myös vaadittava riittävä kielitaito. Kielitaitovaatimukset korostuvat kaksikielisessä käräjäoikeudessa, kuten Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus. Tuomioistuinviraston näkemyksen mukaan valittavien lautamiesten kielitaitoon tulee kiinnittää aiempaa enemmän huomiota.

 

Kuntalain 79 §:n mukaan luottamushenkilö pysyy toimessaan sen ajan, joksi hänet on valittu ja senkin jälkeen siihen saakka, kunnes toimeen on valittu toinen. Tämän vuoksi Tuomioistuinvirasto kiinnittää huomiota siihen, että käräjäoikeuksien ja kunnanhallitusten tulisi pyrkiä sopimaan ajankohta, josta lukien uudet lautamiehet aloittavat toimintansa ja nykyisten toimikausi päättyy. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus esittää, että uusien lautamiesten toimikausi alkaisi 1.12.2021.

 

Tasa-arvolain mukainen vaatimus sukupuolten edustuksesta koskee myös kunnan päätöstä, jolla se valitsee edustajiaan eri toimielimiin, eli tässä on valittava yksi kummankin sukupuolen edustaja.

 

Kaupunginhallitus:

 

Valtuusto valitsee toimikaudekseen Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuteen kaksi (2) lautamiestä, joiden toimikausi alkaa 1.12.2021.

....

 

Valtuutettu Mikko J. Salmisen ja valtuutettu Konsta Saarelan ehdotukset käräjäoikeuden lautamiehiksi hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Päätös:

Valtuusto valitsi toimikaudekseen Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuteen lautamiehiksi Ville Aron ja Barbro Blomsterin, joiden toimikausi alkaa 1.12.2021.

 

Oheismateriaali:

Tuomioistuinviraston päätös

 

Jakelu:

Valitut henkilöt

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa