Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveysvaliokunta
Pöytäkirja 04.08.2021/Pykälä 49

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Oikaisuvaatimus terveyskeskuslääkärin viran täyttämisestä (vakanssi 301001)

 

SOTEV 04.08.2021 § 49  

 

272/01.01.01.01/2021  

 

Lisätiedot:

sosiaali- ja terveysjohtaja Ulla Tikkanen, puh. 050 355 3246

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Oikaisuvaatimuksen tekijä on toimittanut määräajassa 13.7.2021 oikaisuvaatimuksen sosiaali-ja terveysjohtajan tekemään päätökseen 2.7.2021 § 99 Kauniaisten terveyskeskuslääkärin viran täyttäminen (301001). Viranhaltijapäätös on oheismateriaalina.

 

Oikaisuvaatimuksessa todetaan, että tehdyssä päätöksessä perusteluna virkavalinnalle oli mainittu valitun henkilön työkokemus, koulutus ja henkilökohtaiset ominaisuudet. Oikaisuvaatimuksen tekijä toteaa, että kyseiseen tehtävään tulisi valita ansioitunein ja pätevin hakija. Hän toteaa, että hän on sekä koulutuksensa että työkokemuksensa perusteella valittua henkilöä ansioituneempi, hänellä on yleislääketieteen erikoislääkärin koulutus ja pitkä kokemus terveyskeskustyöstä. Oikaisuvaatimus on oheismateriaalina (jaetaan vain valiokunnan jäsenille).

 

Terveyskeskuslääkärin virka (vakanssinumero 301001) on ollut julkisessa haussa 20.5.-10.6.2021 kaupungin internetsivuilla, mol.fi:ssä, TKrekry-, Terveysportti- sekä Duunitori.fi -sivustolla. Kelpoisuusvaatimuksena on Suomessa laillistettu lääkäri ja kokemusta terveyskeskuslääkärin työstä arvostetaan. Kielitaitovaatimuksena on suomen ja ruotsin kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito. Hakuilmoitus on oheismateriaalina.

 

Hakuilmoituksessa kuvataan virkaan haettavan terveyskeskuslääkärin tehtäväkuvaa seuraavasti: "Työskentely tapahtuu pääasiassa avosairaanhoidon tiimissä, jossa vastaat akuutisti tai pitkäaikaissairaiden potilaiden lääketieteellisestä hoidosta. Potilaat hoidetaan sujuvasti etä-, läsnä- ja sähköisiä asiointiväyliä hyödyntäen. Konsultoitavissa ovat kollegojen ohella tiimin ammattilaiset ml. fysioterapeutti ja psykiatrinen sairaanhoitaja." Hakuilmoituksesta käy ilmi, että terveyskeskuslääkäriä haettiin nimenomaan tietynlaiseen tehtävään avosairaanhoidon tiimiin, jossa työ perustuu moniammatilliseen yhteistyöhön ja jota toteutetaan etä-, läsnä- ja sähköisiä asiointiväyliä hyödyntäen.

 

Hakemuksia saatiin määräaikaan mennessä neljä. Johtava ylilääkäri haastatteli kaikki neljä hakijaa, joista kolme oli toiminut jo aikaisemmin Kauniaisten terveyskeskuslääkärien sijaisuuksissa. Oikaisuvaatimuksen tekijän haastatteluun osallistui johtavan lääkärin lisäksi kokenut terveyskeskuslääkäri.

 

Haastattelijat olivat yksimielisiä valinnasta. Hakijoista virkaan valittiin lääketieteen lisensiaatti, joka on Suomessa laillistettu lääkäri ja jolla on vaadittua kokemusta terveyskeskuslääkärin työstä. Koulutuksen ja terveyskeskuskokemuksen, noin 2 vuotta, osalta hän siten täyttää hakuilmoituksessa esitetyt kelpoisuusvaatimukset.

 

Kielitaitovaatimuksena on hyvä suullinen ja kirjallinen suomen ja ruotsin kielen taito. Virkaan valitun äidinkieli on ruotsi. Hän ilmoittaa sähköisessä hakulomakkeessa suomen kielen suullisen ja kirjallisen taidon osalta arvosanan 4 ja ruotsin kielen osalta 5 asteikolla 1-5. Opiskeluaikana Helsingin yliopistossa vuonna 2016 suoritetun korkeakoulututkintoon sisältyvän toisen kotimaisen kielen suullisen ja kirjallisen taidon kielikokeessa  arvosana on tyydyttävä. Tämän jälkeen hän on toiminut lääkärinä Uudenmaan kunnissa ja erikoissairaanhoidossa, sijaisena myös Kauniaisissa, joissa työkielenä on ollut sekä suomen että ruotsin kieli. Voidaan todeta, että kielitaitovaatimus, hyvä suomen ja ruotsinkielen suullinen ja kirjallinen taito, täyttyy. 

 

Virkaan valittu lääkäri osoitti haastattelussa olevansa motivoitunut ja kiinnostunut tarjotusta työnkuvasta. Hänellä on halu ja kiinnostus sitoutua ja kehittää terveysaseman avosairaanhoidon tiimimallia ja uutta toimintatapaa, joka perustuu asiakassegmentointiin ja eri asiointiväylien käyttöön. 

 

Oikaisuvaatimuksen tekijä on toiminut terveyskeskuslääkärinä vuosina 2012-2020,  jona aikana hän on suorittanut yleislääketieteen erikoistumiskoulutukseen liittyvät sairaalapalvelut (yhteensä 2,5 vuotta) ja ollut vanhempainvapaalla (yhteensä 2,5 v) ja terveyskeskuskokemusta on noin 3 vuotta. 1.1.2021 alkaen hän on toiminut lääkärinä Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiöllä (YTHS). Yhteensä työkokemusta on noin 10 vuotta. Kaksikielisenä hän täyttää viran vaatimukset kielitaidon osalta. Haastattelussa tuli esille epävarmuus sitoutumisessa tiimimallin mukaiseen toimintaan. 

 

Hakuilmoituksessa esitetyn ohella viran täyttöä ohjaavat yleiset virkanimitysperusteet (perustuslaki 125 §). Koulutuksen ja työkokemuksen avulla hankittujen tietojen ohella, voidaan arvioida kykyä ja esim. muussa toiminnassa saatuja viran hoidon kannalta merkityksellisiä asioita. Kyky viittaa tuloksellisen työskentelyn edellyttämiin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, esim. joustavuuteen aloitteellisuuteen, vastuunottoon ja yhteistyökykyyn. Virkaan valitun hakemuksessa mainittu aikaisempi monipuolinen työkokemus, josta osa Kauniaisten terveysasemalla, osoittaa vahvuuksia ominaisuuksissa, joiden merkitys painottuu toimittaessa moniammatillisessa ja monialaisessa tiimissä. Koulutuksen, työkokemuksen, henkilökohtaisten ominaisuuksien ja haastattelusta tehdyn kokonaisarvion perusteella todettiin, että virkaan valitulla lääkärillä on parhaat edellytykset nyt täytettävän viran menestykselliseen hoitamiseen.

 

Todettakoon, että hakuilmoituksessa tuotiin hyvin esille avoinna olevaan virkaan valittavan terveyskeskuslääkärin toimintaympäristö ja työn sisältö. Virkaan ei haettu tällä kertaa erikoislääkäriä, vaan kelpoisuusvaatimuksena oli lääketieteen lisensiaatin tutkinto ja Suomessa laillistettu lääkäri. Kuten aikaisemmin on todettu, hakuilmoituksessa ilmoitettu tiimityön kehittäminen ja vahvistaminen on terveysaseman vastaanoton soteuudistukseen liittyvä ydinhanke ja valittavan lääkärin tulee sitoutua siihen.

 

 

Sosiaali- ja terveysjohtaja Ulla Tikkanen:

 

Sosiaali-ja terveysvaliokunta hyväksyy edellä olevan vastaukseksi oikaisuvaatimukseen ja päättää olla muuttamatta sosiaali-ja  terveysjohtajan 2.7.2021 tekemää päätöstä § 99.

 

Päätös:

Valiokunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

Liitteet:

 

Oheismateriaali:

Sosiaali- ja terveysjohtajan päätös 2.7.2021 § 99

Oikaisuvaatimus 13.7.2021

Hakuilmoitus terveyskeskuslääkärin virkaan (vakanssinumero 301001)

 

Jakelu:

Oikaisuvaatimuksen tekijä

Johtava ylilääkäri

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa