Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 21.06.2021/Pykälä 147

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Valtuuston 14.6.2021 päätösten laillisuuden toteaminen

 

KH 21.06.2021 § 147  

 

1/00.02.10.04/2021  

 

Lisätiedot:

hallintojohtaja Camilla Söderström, puh. 050 411 0205

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Kaupunginhallituksen tehtäviin kuuluu kuntalain 39 §:n mukaan valvoa valtuuston päätösten lainmukaisuutta. Valvonta antaa mahdollisuuden korjata mahdolliset laillisuusvirheet.

 

Jos kaupunginhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kaupunginhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta sekä saatettava asia valtuustoon viipymättä uudelleen käsiteltäväksi (KuntaL § 96).

 

Kokouksessa jätettiin kaksi valtuustoaloitetta.

 

  1. Valtuutettu Konsta Saarelan ym. allekirjoittamassa aloitteessa ehdotetaan, että Kauniaisten kaupunki juhlistaa Pride-liikettä liputtamalla Helsinki Pride-viikolla sateenkaaren väreissä ja huomioimalla yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden näkyvästi omassa toiminnassaan kyseisen viikon aikana.

 

  1. Valtuutettu Lauri Ant-Wuorisen ym. allekirjoittamassa aloitteessa ehdotetaan, että selvitetään keinot lisätä keskusta-aukion vihreyttä.

 

Valtuustoaloitteet saatetaan ao. vastuutoimielimille valmisteltavaksi.

 

Pöytäkirja on luettavissa kaupungin kotisivuilla (linkki).

 

Kaupunginhallitus:

 

Kaupunginhallitus toteaa valtuuston 21.6.2021 tekemät päätökset laillisiksi ja merkitsee tiedoksi kokouksessa jätetyt valtuustoaloitteet.

....

 

Esittelijä korjasi otsikon ja päätösehdotuksen päivämäärän.

 

Päätös:

Kaupunginhallitus totesi valtuuston 14.6.2021 tekemät päätökset laillisiksi ja merkitsi tiedoksi kokouksessa jätetyt valtuustoaloitteet.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa