Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 21.06.2021/Pykälä 136

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Valtuuston vaalilautakunnan asettaminen suhteellisten vaalien toimittamista varten

 

KH 21.06.2021 § 136  

 

671/00.00.01.00/2021  

 

Lisätiedot:

hallintojohtaja Camilla Söderström puh. 050 411 0205

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Kuntalain (410/2015) 32 §:n mukaan kunnanhallituksen, tarkastuslautakunnan, muiden lautakuntien ja valiokuntien jäsenet valitaan kesäkuussa pidettävässä valtuuston kokouksessa. Kuntalain 32 §:n 2 momentissa säädetystä poiketen kunnanhallituksen, tarkastuslautakunnan, muiden lautakuntien ja valiokuntien jäsenet valitaan elokuussa 2021 pidettävässä valtuuston kokouksessa (laki

vuoden 2021 kuntavaalien siirtämisestä § 3).

 

Kuntalain 105 §:ssä säädetään henkilön tai henkilöiden valitsemisesta kunnan luottamustoimeen. Vaalipäätös voi olla yksimielinen, jolloin varsinaiseen vaalitoimitukseen ei tarvitse lainkaan ryhtyä. Vaali voidaan toimittaa joko enemmistövaalina tai luottamushenkilöitä valittaessa myös suhteellisena.

 

Suhteellisten vaalien osalta kuntalain 105 §:ssä todetaan seuraavasti:

 

"Vaalissa tulevat valituiksi se henkilö tai ne henkilöt, jotka ovat saaneet eniten ääniä.

 

Luottamushenkilöiden vaali toimitetaan suhteellisena, jos sitä vaatii läsnä olevista toimielimen jäsenistä vähintään määrä, joka saadaan jakamalla läsnä olevien lukumäärä valittavien lukumäärällä lisättynä yhdellä. Jos osamääräksi tulee murtoluku, se korotetaan lähinnä ylempään kokonaislukuun.

 

Varajäsenet valitaan samassa vaalissa kuin varsinaiset jäsenet. Jos varajäsenet ovat henkilökohtaisia, ehdokkaat on hyväksyttävä ennen vaalia ja ehdokkaana tulee olla sekä varsinainen jäsen että tämän varajäsen. Jos varajäsenet eivät ole henkilökohtaisia, valituiksi tulevat varsinaisiksi jäseniksi valittujen jälkeen seuraavaksi eniten ääniä tai korkeimmat vertausluvut saaneet ehdokkaat.

 

Suhteellista vaalia toimitettaessa sovelletaan, mitä kuntavaaleista vaalilaissa säädetään. Lisäksi valtuusto voi antaa määräyksiä vaalin toimittamisesta. Suhteellinen vaali ja vaadittaessa myös enemmistövaali on toimitettava suljetuin lipuin. Äänten mennessä tasan ratkaisee arpa."

 

Kauniaisten kaupunginvaltuustossa on 35 jäsentä. Suhteelliset vaalit on toimeenpantava kun valittavia henkilöitä on useampia ja riittävä määrä läsnäolevia valtuutettuja sitä vaatii. Kun valittavia luottamushenkilöitä on:

 

-          9, jaetaan 35 kymmenellä (10). Osamääräksi tulee 3.5, joka korotetaan lähinnä ylempään kokonaislukuun, joka on 4. Vaali on toimitettava suhteellisena, jos vaatijoita valtuustossa on vähintään neljä valtuutettua.

 

-          7 osamääräksi tulee 4.375. Suhteelliset vaalit on toimitettava, jos sitä vaatii viisi valtuutettua.

 

-          5 osamääräksi tulee 5.833. Suhteelliset vaalit on toimitettava, jos sitä vaatii kuusi valtuutettua.

 

-          3 osamääräksi tulee 8.75. Suhteelliset vaalit on toimitettava, jos sitä vaatii yhdeksän valtuutettua.

 

Hallintosäännön (1.7.2020) 96 § mukaan valtuusto valitsee toimikaudekseen suhteellisten vaalien toimittamista varten vaalilautakunnan. Lautakunnassa on kolme (3) jäsentä ja kullakin henkilökohtainen varajäsen. Valtuusto valitsee jäseniksi valituista lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 

Lautakunnan sihteerinä toimii valtuuston pöytäkirjanpitäjä, jollei valtuusto toisin päätä.

 

Tasa-arvolain nojalla vaalilautakunnassa tulee olla naisia ja miehiä vähintään yksi (1).

 

Kaupunginjohtaja Christoffer Masar:

 

Kaupunginhallitus esittää, että valtuusto valitsee keskuudestaan toimikaudekseen vaalilautakunnan, johon kuuluu kolme varsinaista jäsentä ja yhtä monta henkilökohtaista varajäsentä sekä valitsee vaalilautakuntaan valituista yhden puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa