Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveysvaliokunta
Pöytäkirja 09.06.2021/Pykälä 39

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kokouksen järjestäytyminen

 

SOTEV 09.06.2021 § 39  

 

    

 

Valiokunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.

 

Sosiaali- ja terveysjohtaja Ulla Tikkanen:

 

Puheenjohtaja toteaa läsnä olevat sekä kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

 

Valiokunta valitsee pöytäkirjantarkastajan.

 

 

Käsittely kokouksessa: 

 Jäsen Petri Lehtinen ehdotti, että asialistan kohtaa 8 (salassa pidettävä asia) käsiteltäisiin asiapykälien 7 ja 8 välissä ennen varsinaista asian käsittelyn aloittamista nuorisovaltuuston edustajan läsnä ollessa. Puheenjohtaja totesi, että asiat käsitellään asialistan mukaisessa järjestyksessä ja että nuorisovaltuuston edustajalla ei ole kaupungin hallintosäännön mukaan läsnäolo-oikeutta kokouksessa silloin, kun käsiteltäviin asioihin liittyy salassa pidettäviä tietoja.

 

Päätös: 

 

Valiokunta:
- totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi,
- valitsi pöytäkirjantarkastajaksi Olavi Filppulan,
- päätti käsitellä asian 7 kokouksen toisena asiana.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa