Dynasty tietopalvelu
Kauniaisten kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 09.02.2026/Pykälä 10



Kokousasian teksti

Valtuustoaloitteita

 

KV 09.02.2026 § 10  

 

95/00.02.10.00/2026  

 

Puheenjohtaja ilmoitti valtuutettujen jättäneen kuusi valtuustoaloitetta sähköisen kokousjärjestelmän kautta. Numerot viittaavat järjestelmän numerointiin.

 

Valtuutettu Matti Hannukselan ym. allekirjoittamassa aloitteessa 10.1 ehdotetaan, että Kauniaisten kaupungin tukisi vuonna 2025 100 vuotta täyttäneen GrIFK-yhdistyksen toimintaa kustantamalla Johan Svahnin ja Freddi Waseliuksen sävellyksen BumBum Grankulla IFK kaksikielisen version studionauhoituksen ja antamalla ko. nauhoituksen kaikkien GrIFK lajiseurojen käyttöön.

 

Valtuutettu Melina Näätäsen ym. allekirjoittamassa aloitteessa 10.2 ehdotetaan, että Kauniaisiin valmistellaan yhteinen johtamiskulttuuri ja johtamisjärjestelmä strategian vaikuttavan toimeenpanon varmistamiseksi.

 

Valtuutettu Virva Wahlstedtin ym. allekirjoittamassa aloitteessa 10.3 ehdotetaan Gallträskin talvikäyttöä lapsille ja nuorille arkisin klo 8–16.

 

Valtuutettu Virva Wahlstedtin ym. allekirjoittamassa aloitteessa 10.4 ehdotetaan Kasavuoren latujen lumetusta.

 

Valtuutettu Melina Näätäsen ym. allekirjoittamassa aloitteessa 10.5 ehdotetaan kaupungin turvallisuussuunnitelman kokonaisvaltaisesta päivittämisestä.

 

Valtuutettu Sami Niemen ym. allekirjoittamassa aloitteessa 10.6 ehdotetaan englanninkielisen opintopolun toteuttamismahdollisuuden selvittäminen yhteistyössä Espoon kanssa.

 

Valtuustoaloitteet ovat liitteinä.

 

Päätös:

Valtuusto päätti saattaa valtuustoaloitteet kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Liitteet:

Valtuustoaloitteet