RSS-linkki
Kokousasiat:https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 15.01.2025/Pykälä 3
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Nuorisovaltuuston aloite: Nuorisovaltuuston alaisen toimiryhmän perustaminen
NUVA 15.01.2025 § 3
19/00.02.07/2025
Lisätiedot:
sivistystoimen suunnittelija Krista Rimpilä. puh. 050 566 8800
etunimi.sukunimi@kauniainen.fi
Nuorisovaltuuston tehtävä on edustaa nuoria ja heidän mielipiteitään kaupungin hallinnossa ja päätöksenteossa. Siksi on elintärkeätä, että nuorisovaltuustolla on hyvä yhteys nuoriin myös koulumaailmassa. Tällä hetkellä kommunikaatio koulujen ja niiden oppilaiden sekä nuorisovaltuuston välillä on hankalaa. Kaikki yhteydenotot täytyy hoitaa rehtoreiden kautta, mikä lisää turhaa byrokratian määrää ja hidastaa toimintaa. Oppilaat eivät myöskään saa kunnolla ääntään kuuluviin koulun ulkopuolella. Tämä taas toimii esteenä tehokkaalle vaikuttamistoiminnalle.
Nuorisovaltuustossa ei myöskään ole edustusta kaikista kouluista ja/tai useimmat jäsenet käyvät koulua Kauniaisten ulkopuolella. Emme siis ole kartalla siitä, mitä Kauniaisten peruskouluissa ja lukiossa tapahtuu. Nuorisovaltuuston kuuluu edustaa nuorten lisäksi myös lapsia. Tämäkään ei tällä hetkellä toteudu, koska kontaktin saaminen ala-asteikäisiin oppilaisiin on hankalaa. Yleisesti ottaen on tehtävämme nuorten edustajina hankalaa, mikäli emme saa siihen tarvitsemiamme työkaluja.
Ratkaisuna edellä mainittujen ongelmien korjaamiseksi nuorisovaltuusto ehdottaa nuorisovaltuuston alaisen virallisen toimiryhmän perustamista. Tässä toimiryhmässä kokoustaisivat säännöllisesti kaksi edustajaa nuorisovaltuustosta sekä kaksi edustajaa kustakin kauniaislaisen koulun oppilasparlamentista mukaan luettuna lukiot. Peruskoulujen kohdalla edustajia tulisi kaksi ala-asteelta ja kaksi yläasteelta. Edustajansa oppilasparlamentit saisivat päättää itse äänestämällä. Kokouksen sihteerinä toimisi nuorisovaltuuston sihteeri. Kokouksia pidettäisiin minimissään kaksi kertaa puolessa vuodessa. Ajankohta sijoitettaisiin mieluusti koulupäivän ajalle. Kokouksissa keskustellaan nuoria koskettavista asioista, mutta erityisesti kouluelämään vaikuttavista asioista.
Espoosta löytyy vastaavanlainen nuorisovaltuuston alainen toimiryhmä. Tämä on siellä osoittautunut erittäin toimivaksi menettelyksi ylläpitää yhteyttä nuorisovaltuuston ja koulujen välillä. Haluaisimme siis luvan luoda Kauniaisiin vastaavanlaisen toimielimen ja siten edistää kauniaislaisten nuorten ja lasten äänten kuuluvuutta ja hyvinvointia.
Päätösehdotus:
Nuorisovaltuusto hyväksyy aloitteen alaisen toimiryhmän perustamisesta ja valtuuttaa varapuheenjohtajan allekirjoittamaan aloitteen, sekä toimittamaan sen edelleen kaupungin kirjaamoon eteenpäin välitettäväksi.
Päätös:
Nuorisovaltuusto hyväksyy aloitteen alaisen toimiryhmän perustamisesta ja valtuuttaa varapuheenjohtajan allekirjoittamaan aloitteen, sekä toimittamaan sen edelleen kaupungin kirjaamoon eteenpäin välitettäväksi.
Liitteet:
Kauniaisten nuorisovaltuuston aloite koskien nuorisovaltuuston alaisen toimiryhmän perustamista.pdf
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |