Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhdyskuntavaliokunta
Pöytäkirja 18.06.2024/Pykälä 53


Kuntatekniikkapäällikön viran täyttäminen

 

YLKV 18.06.2024 § 53  

 

197/01.01.01.01/2024  

 

Lisätiedot:

yhdyskuntatoimen johtaja Marianna Harju, puh. 050 304 1234

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Kauniaisten kaupungin hallintosäännön mukaisesti vakituisen tulosaluepäällikön valinnasta päättää vastaava valiokunta, tässä tapauksessa yhdyskuntavaliokunta.

 

Kuntatekniikkapäällikön virka on ollut haettavana 10.4-12.5.2024 välisenä aikana. Virkaa haki hakuajan kuluessa 7 henkilöä. Kattavamman hakijajoukon tavoittamiseksi hakuaikaa jatkettiin kahdella viikolla 24.5.-7.6.2024 väliseksi ajaksi. Hakijoille ilmoitettiin, että kaikki aiemman hakuajan puitteissa jätetyt hakemukset olivat automaattisesti voimassa. Jatkoajan puitteissa virkaa haki 3 uutta henkilöä, yhteensä hakijoita oli siis 10.

 

Viran hakijoilta edellytettiin alan korkeakoulu-, ammattikorkeakoulu- tai opistotasoista tutkintoa sekä riittävää kokemusta erityisesti kadunrakentamisesta. Lisäksi ilmoitettiin tehtävässä menestymisen edellyttävän hyvää alan asiantuntemusta, esimies- ja vuorovaikutustaitoja, tietoteknisiä taitoja sekä yhteistyökykyä. Edelleen ilmoitettiin kunnallisen toimintaympäristön ja esim. hankintalain tuntemuksen olevan eduksi. Ilmoituksessa luki myös, että kaksikielinen Kauniainen arvostaa molempien kotimaisten kielten hyvää suullista ja kirjallista taitoa.

 

Yhdyskuntatoimen johtaja ja kuntatekniikkapäällikkö haastattelivat kolme hakijaa, jotka kaikki täyttivät viran pätevyysvaatimukset. Keskusteltuaan valinnasta myös kaupunginjohtajan kanssa yhdyskuntatoimen johtaja esittää virkaan valittavaksi amk-insinööri Anna Ahtilan tehtäväkohtaisella palkalla 5.301,89 e/kk.

 

Hakemuksen, liiteasiakirjojen ja haastattelujen perusteella insinööri Ahtilan valintaa puoltavat mm. seuraavat asiat:

 

Anna Ahtila omaa koulutuksensa ja työkokemuksensa puolesta hyvin kuntatekniikkapäälliköltä edellytettävät ammatilliset tiedot ja taidot. Ahtila on työskennellyt viimeiset kaksi vuotta, 30.5.2022 alkaen, Kauniaisten kuntatekniikan projekti-insinöörin virassa, joten hänellä on vahva tuntemus kaupungin organisaatiosta sekä kuntatekniikan tulosalueen hankkeista, työtehtävistä ja yhteistyötahoista. Ahtila on myös koko tämän ajan toiminut kuntatekniikkapäällikön sijaisena. Ahtila on työssään projekti-insinöörinä perehtynyt julkisiin hankintoihin, kunnalliseen päätöksentekoon, suunnitteluttamiseen sekä kuntatekniikan tulosalueen tehtäväkenttään laajasti. Ahtilalla on suoritettuna virkamiesruotsi osana insinööritutkintoaan, ja käytännön tehtävissä hän on osoittanut suoriutuvansa ruotsinkielisestä kommunikoinnista kuntalaisten kanssa niin suullisesti kuin kirjallisesti. Ahtila on kaikkiaan suoriutunut tehtävistään erittäin hyvin ja osoittanut positiivista asennetta, ennakkoluulottomuutta, aktiivisuutta ja tehtäviin tarttumista myös hänelle uusissa asioissa. Henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan, yhteistyö- ja vuorovaikutustaidoiltaan Ahtila soveltuu erittäin hyvin kuntatekniikan tulosaluepäälliköksi. Hänellä on hyvät edellytykset vastata kuntatekniikan tulosalueen kokonaisvaltaisesta toiminnasta ja taloudesta, sen pitkäjänteisestä kehittämisestä sekä yhteistyöstä työyhteisön ja yhteistyökumppanien kanssa.

 

Anna Ahtilan kanssa on sovittu viran vastaanottamisesta välittömästi sen vapautuessa 5.8.2024 alkaen, mikäli hänen valintansa vahvistuu. Viran täyttämisessä sovelletaan 4 kk koeaikaa. Kaupungin virkatehtävässä jo työskentelevälle henkilölle ei koeaikaa aina käytetä, mutta tehtävän vaativuuden olennaisesti lisääntyessä on 4 kk koeaika katsottu hyväksi niin työnantajan kuin virkaan valitun kannalta.

 

Yhdyskuntatoimen johtaja Marianna Harju:

 

 

Valiokunta päättää valita kuntatekniikkapäällikön virkaan 5.8.2024 alkaen amk-insinööri Anna Ahtilan siten, että valinnassa sovelletaan 4 kk koeaikaa. Viran tehtäväkohtainen palkka on 5.301,89 e/kk, jonka lisäksi maksetaan mahdolliset TS:n mukaiset palkanosat.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tämä pykälä tarkastettiin kokouksessa välittömästi.

 

 

Jakelu:

Hakijat