Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 07.11.2023/Pykälä 23



Kuulutuksen julkaiseminen kevään 2024 vaaleissa

 

KVAAL 07.11.2023 § 23  

 

314/00.00.00.01/2023  

 

Lisätiedot:

kaupunginlakimies Lena Filipsson-Korento, puh. 050 354 0121

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Keskusvaalilautakunnan on vaalilain 49 §:n ja oikeusministeriön ohjeistuksen mukaan hyvissä ajoin ennen vaaleja tiedotettava kunnan alueella olevista yleisistä ennakkoäänestyspaikoista ja äänestysajoista niissä sekä vaalipäivästä ja äänestysalueiden äänestyspaikoista sillä tavalla kuin kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi. Keskusvaalilautakunta voi lisäksi harkintansa mukaan kuuluttaa kotiäänestyksen järjestämisestä ja siihen ilmoittautumisesta sekä muista vaalien toimittamiseen liittyvistä asioista.

 

Kaupunki on perinteisesti käyttänyt Kaunis Grani-lehteä kuulutuksen julkaisemisessa. Joulupyhien takia esitetään, että presidentinvaalin kuulutus julkaistaan 7.12.2023 (aineistopvm 22.11.) ja 21.12.2023 (aineistopvm 5.12.) ilmestyvissä numeroissa. Lisäksi esitetään, että kuulutus toistetaan myös 18.1.2024 (aineistopvm 3.1.) ilmestyvässä numerossa. EU-vaalien osalta kuulutus 9.5.2024 (aineistopvm 24.4.) ilmestyvässä lehdessä voidaan katsoa riittäväksi.

 

Ehdotukset kuulutuksiin (suomen- ja ruotsinkielisinä) ovat liitteinä.

 

Kuulutusten muoto ja sisältö perustuu aikaisempina vuosina julkaistuihin kuulutuksiin. Mahdollisten tarpeellisten muutosten varalta ehdotetaan, että keskusvaalilautakunnan sihteeri valtuutetaan tekemään teknisluontoisia ja muita vähäisiä muutoksia kuulutuksiin. Kuulutukset laitetaan myös nähtäväksi kaupungin ilmoitustaululle sekä kaupungin kotisivuille osoitteessa https://www.kauniainen.fi/kuulutukset.

 

Laitosäänestyksistä tiedotetaan erikseen kuulutuksilla laitoksissa.

 

Kaupunginlakimies Lena Filipsson-Korento:

 

Keskusvaalilautakunta hyväksyy liitteinä olevat kuulutukset julkaistavaksi edellä mainitun mukaisesti ja valtuuttaa keskusvaalilautakunnan sihteerin tekemään kuulutuksiin teknisluontoisia korjauksia.

 

Päätös:

Keskusvaalilautakunta hyväksyi liitteinä olevat kuulutukset julkaistavaksi Kaunis Grani -lehdessä 7.12.2023, 21.12.2023 ja 9.5.2024 sekä kaupungin ilmoitustauluilla, ja valtuutti keskusvaalilautakunnan sihteerin tekemään kuulutuksiin teknisluontoisia korjauksia.

 

Liitteet:

Kuulutus, presidentinvaali

Kuulutus, europarlamenttivaalit

 

Jakelu:

Ilmoitustaulut

Kaunis Grani