Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 07.11.2023/Pykälä 29



Uusien varavaltuutettujen määrääminen

 

KVAAL 07.11.2023 § 29  

 

671/00.00.01.00/2021  

 

Lisätiedot:

kaupunginlakimies Lena Filipsson-Korento, puh. 050 354 0121

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Vaalilain 93 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 11 §:n (nykyisin 17 §) mukaisesti jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi. Todettakoon, että keskusvaalilautakunta on myös oma-aloitteisesti määrännyt uusia varavaltuutettuja huomattuaan varavaltuutettujen määrän jäätyä vajaaksi.

 

Kuntalain 17 §:n mukaan valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi. Jos valtuutetun on todettu menettäneen vaalikelpoisuutensa, hänet on vapautettu toimestaan tai hän on kuollut, valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun.

 

Keskusvaalilautakunta on edellisen kerran käsitellyt vastaavan asian kokouksessaan 2.11.2021. Sen jälkeen on valtuutettujen ja varavaltuutettujen kohdalla tapahtuneet seuraavat muutot paikkakunnalta, jolloin henkilöt ovat menettäneet vaalikelpoisuutensa:

 

-          valtuutettu Minna Korpela (Kok.), jolloin puolueen 1. varavaltuutetusta Matti Kauppila on tullut valtuutettu (KV 23.10.2023)

-          varavaltuutettu Olavi Filppula (Kok.)

-          varavaltuutettu Tom Karlemo (RKP)

 

Tämän johdosta on edellä mainituille puolueille määrättävä uudet varavaltuutetut.

 

Tulosteet "Valitut valtuutetut ja varavaltuutetut vertausluvuittain" ja "Ehdokkaat vertausluvuittain" ovat oheismateriaalina.

 

Kaupunginlakimies Lena Filipsson-Korento:

 

Keskusvaalilautakunta määrää uusiksi varavaltuutetuiksi seuraavat ehdokkaana olleet henkilöt seuraavasti:

- RKP: Casimir Mangs (15)
- Kok.+KD: Ville Aro (12)
- Kok.+KD: Mustafa Orhan (13)

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Oheismateriaali:

Valitut valtuutetut ja varavaltuutetut vertausluvuittain, kuntavaalit 2021

Ehdokkaat vertausluvuittain, kuntavaalit 2021

 

Jakelu:

Valtuuston puheenjohtaja

Uudet varavaltuutetut