RSS-linkki
Kokousasiat:https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 31.03.2023/Pykälä 15
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ennakkoäänestys- ja kirjeäänestysasiakirjojen tarkastaminen
KVAAL 29.03.2023 § 11
Lisätiedot:
kaupunginlakimies Lena Filipsson-Korento, puh. 050 354 0121
etunimi.sukunimi@kauniainen.fi
Keskusvaalilautakunta päätti kokouksessaan 30.1.2023 (§ 6) hyväksyä, että ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastustoimet hoidetaan keskusvaalilautakunnan sihteerien ja tiedonhallintasihteerin valvonnassa kaupungintalon henkilökunnan voimin sekä valtuutti keskusvaalilautakunnan sihteerit sekä hallintopalveluiden hallintosihteerin ja tiedonhallintasihteerin yhdessä käsittelemään kirjeäänestysasiakirjat oikeusministeriön vaaliohjeissa erikseen ohjeistamalla tavalla.
Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastamisprosessiin kuuluu lähetekuorten tarkastaminen ja lajittelu äänestysalueittain, muualle kuuluvien ennakkoäänestysasiakirjojen toimittaminen edelleen, lähetekuorten avaaminen, lähetekirjeiden ja vaalikuorien tarkastaminen vaalikuoria avaamatta sekä niiden ennakkoäänestysten merkitseminen äänioikeusrekisteriin, joita ei ole sinne merkitty jo ennakkoäänestyspaikassa.
Kirjeäänestysasiakirjojen kohdalla keskusvaalilautakunnan on tarkastamisen jälkeen lisäksi vaalisalaisuus säilyttäen avattava hyväksytyt kirjeäänestyksen vaalikuoret, leimattava niissä olevat äänestysliput ja suljettava leimatut äänestysliput vaalikuoriin. Tarkastamis- ja hyväksymisprosessin sujuvuuden vuoksi ehdotettiin, että kaupunginkanslian henkilökunta hoitaa myös hyväksyttävissä olevien (selvien) äänestyslippujen leimaamisen ym. ennen keskusvaalilautakunnan kokousta.
Varsinaiset ratkaisut, muun muassa kaikki huomioon ottamatta jättämiset on tehtävä keskusvaalilautakunnan päätösvaltaisessa kokoonpanossa. Keskusvaalilautakunnalle tuodaan myös muut epäselvät tapaukset.
Vaalilain 63 §:n 2-3 momenttien mukaan ennakkoäänestys on jätettävä huomioon ottamatta, jos:
1) ennakkoon äänestänyttä henkilöä ei ole otettu äänioikeusrekisteriin;
2) vaalikuoreen on tehty äänestäjää tai ehdokasta koskeva taikka muu asiaton merkintä;
3) lähetekirje on niin puutteellinen tai epäselvä, ettei varmasti voida vakuuttua, onko äänestys tapahtunut laissa säädetyin tavoin, tai päätellä, kuka on äänestänyt; taikka
4) kotiäänestyksen lähetekirjeestä puuttuu 54 §:ssä tarkoitetun henkilön nimikirjoitus.
Vaalilain 66 g §:n 2 momentin mukaan kirjeäänestys on edellä mainitun lisäksi jätettävä huomioon ottamatta jos:
1) kirjeäänestyksen lähetekuoreen tehtyjen postitus- tai lähetysmerkintöjen perusteella ei voida varmasti vakuuttua siitä, että kuori on postitettu tai lähetetty ulkomailta;
2) kirjeäänestyksen vaalikuori on avonainen ja voidaan päätellä, että avonaisuus johtuu muusta kuin vaalikuoren teknisestä toimimattomuudesta, tai muutoin sellainen, ettei varmasti voida vakuuttua, että äänestys on tapahtunut laissa säädetyin tavoin;
3) kirjeäänestyksen lähetekirjeestä puuttuvat 66 d §:n 5 momentissa tarkoitettujen kirjeäänestyksen todistajien allekirjoitukset.
Äänestyksen huomioon ottamatta jättämisestä on tehtävä merkintä kokouksessa pidettävään pöytäkirjaan, johon on liitettävä huomioon ottamatta jätetty vaalikuori lähetekirjeineen ja -kuorineen.
Keskusvaalilautakunnalle tuodaan päätettäväksi liitteessä mainitut ennakkoäänestykset (ei julkinen), ja esitetään, että kohdissa 1-4 mainitut ennakkoäänestykset hyväksytään.
Kaupunginlakimies Lena Filipsson-Korento:
Keskusvaalilautakunta päättää hyväksyä liitteen kohdissa 1-4 mainitut ennakkoäänestykset.
....
Merkittiin, että keskusvaalilautakunnalle jaettiin kokouksen alussa uusi liite, jossa mukana myös kohdat 5-8.
Merkittiin, että esittelijä muutti päätösesitystään kohdan 6 osalta äänestäjän henkilöllisyyden selvittyä kokouksen aikana.
Esittelijä muutti päätösehdotustaan siten, että keskusvaalilautakunta päättää hyväksyä liitteen kohdissa 1-4, 6 ja 8 mainitut ennakkoäänestykset.
Lisäksi keskusvaalilautakunta päättää jättää huomioon ottamatta liitteen kohdissa 5 ja 7 mainitut ennakkoäänestykset (yhteensä 3 kpl).
Päätös:
Keskusvaalilautakunta päätti hyväksyä liitteen kohdissa 1-4, 6 ja 8 mainitut ennakkoäänestykset.
Lisäksi keskusvaalilautakunta päätti jättää huomioon ottamatta liitteen kohdissa 5 ja 7 mainitut ennakkoäänestykset (yhteensä 3 kpl).
Pöytäkirjaan liitetään huomioon ottamatta jätetyt vaalikuoret lähetekirjeineen ja -kuorineen.
Liitteet:
EI JULKINEN - Käsiteltävät ennakkoäänestykset
KVAAL 31.03.2023 § 15
609/00.00.00.01/2022
Ennakkoäänestyksiä ovat tarkastaneet keskusvaalilautakunnan sihteerien kanssa tiedonhallintasihteeri.
Yleiseen ennakkoäänestykseen liittyen keskusvaalilautakunnan tietoon tuodaan seuraavat asiat:
- Torstaina 30.3. saapui ulkomailta manuaalisesti vastaan otettu ennakkoäänestys, mistä vaalitoimitsijan allekirjoitus puuttui, mutta lähetekirjeessä oli suurlähetystön toimipaikan leima. Koska keskusvaalilautakunta oli kokouksessaan 29.3.2023 hyväksynyt vastaavanlaisen ennakkoäänestyksen ja koska samanaikaisesti saapui toinen ennakkoäänestys samasta äänestyspaikasta, ja jossa äänestäjällä on sama sukunimi ja osoite kuin ensiksi mainitulla, ei ole katsottu tarpeelliseksi erikseen tuoda mainittu ennakkoäänestys keskusvaalilautakunnan hyväksyttäväksi.
- Torstaina 30.3. saapui kaksi manuaalisesti vastaan otettua ennakkoäänestystä, joista ensimmäisen kohdalla äänestäjän äänioikeuskunta on toisessa vaalipiirissa ja toisen kohdalla vaalitoimitsijan allekirjoitus puuttuu. Äänestykset on mainittu liitteen kohdassa 9-10.
- Kauniaisten ennakkoäänestyspaikassa äänesti 5072 äänestäjää, joista n. 62 % oli kauniaislaisia (ja n. 33 % espoolaisia). Kaupungintalossa äänestäneiden määrä on jatkuvasti kasvanut siitä, kun vuonna 2017 ensimmäisen kerran järjestettiin ennakkoäänestys kaupungin omana toimintana kaupungintalossa. Edellisissä eduskuntavaaleissa äänestäjiä oli 3453, viime kuntavaaleissa 4279 ja aluevaaleissa 3851.
- Vaaliluettelon tulostamisen (to 30.3. klo 18:06) jälkeen saapui äänioikeustietojärjestelmään jo rekisteröityä ennakkoäänestyksiä, manuaalisesti vastaanotettuja ennakkoäänestyksiä sekä 4 kirjeäänestystä. Kaikki ennakkoäänestykset olivat hyväksyttävissä. Äänioikeustietojärjestelmään tehtiin tarvittavat kirjaukset, ennakkoäänestykset lajiteltiin äänestysalueittain ja lähetekirjeet erotettiin vaalikuorista. Kirjeäänestykset uudelleen kuoritettiin. Vaaliluetteloon merkittiin manuaalisesti vastaanotetut ennakkoäänestykset (alueet 1 ja 3).
- Virheellisesti osoitetut ennakkoäänestykset on siirretty eteenpäin oikean kuntaan Uudenmaan vaalipiirin sisällä (Espoo ja Raasepori). Väärään paikkaan saapuneet ennakkoäänestykset on kaikki toimitettu eteenpäin.
Kotiäänestys
Vaalilain 46 §:n 3 momentin mukaan äänioikeutettu, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestys- eikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotonaan. Kotiäänestyksen yhteydessä voi äänestää myös kotiäänestykseen oikeutetun kanssa samassa taloudessa asuva omaishoidon tuesta annetussa laissa tarkoitettu omaishoitaja, jos kyseinen kunta on merkitty äänioikeusrekisterissä hänen kotikunnakseen. Vaalilain 55 §:n mukaan kotiäänestykseen oikeutetun on kirjallisesti tai puhelimitse ilmoitettava halukkuudestaan äänestää ennakolta kotonaan viimeistään 12. päivänä ennen vaalipäivää ennen kello 16 kotikuntansa keskusvaalilautakunnalle. Edellä mainittu määräaika meni umpeen 21.3.2023.
Kotiäänestystä oli 21.3.2023 klo 16.00 mennessä pyytänyt 33 kotiäänestäjää, ja lisäksi 8 omaishoitajaa oli pyytänyt saada äänestää kotiäänestyksen yhteydessä (aluevaaleissa 25 kotiäänestäjää ja 3 omaishoitajaa). Kaikki ilmoitetut paitsi yksi kotiäänestäjä äänestivät.
Todettakoon, että ennakkoäänestyksen aikana tuli lukuisia yhteydenottoja äänestäjiltä, jotka tiedustelivat mahdollisuutta kotiäänestykseen. Kotiäänestyksestä on informoitu DVV:n lähettämässä ilmoituskortissa sekä kaupungin kuulutuksessa, Kaunis Granin numerossa 3/2023 ja kaupungin kotisivuilla. Keskusvaalilautakunnan sihteeri oli myös lähettänyt asiasta viestin hyvinvointialueen alaisuudessa olevalle kotihoidolle, mutta sitä kautta ei tullut tällä kertaa ilmoituksia.
Laitosäänestys
Kauniaisissa järjestettiin laitosäänestys Villa Bredan asumisyksikössä ja Kaunialan Sairaala Oy:ssa. Äänestäjiä oli yhteensä 108, joista kauniaislaisia oli ennakolta äänestäneiden luetteloiden mukaan 18. Vaalitoimikunnan tietyt epätarkkuudet saatiin selvitettyä.
Liitteet:
Luettelot ennakolta äänestäneistä liitetään pöytäkirjaan. Ennakkoäänestyksen yhteenvetotilasto liitetään pöytäkirjaan.
Kirjeäänestys
Saapuneiden kirjeäänestysten määrä on 35. Osa kirjeäänestyksistä on leimattu ja uudelleen kuoritettu kaupunginkansliassa keskusvaalilautakunnan 30.1.2023 valtuuttaman kaupungin henkilökunnan toimesta ja keskusvaalilautakunnan erikseen 30.3.2023 valtuuttaman kaupungin henkilökunnan toimesta (keskusvaalilautakunnan sihteeri, hallintopalveluiden hallintosihteeri, tiedonhallintasihteeri ja tiedottaja), osa kirjeäänestyksistä keskusvaalilautakunnan valvonnan alla kokouksessa 31.3.2023. Hyväksytyt vaalikuoret on sijoitettu äänestysalueittain muiden vaalikuorten joukkoon.
Liite:
Tilastoraportti
Ennakkoon äänestäneet
Äänioikeutettuja kauniaislaisia on nyt kyseessä olevissa vaaleissa yhteensä 8377, joista Suomessa asuvien suomalaisten määrä on 7409:
1: 2458
2: 2572
3: 3347, joista ulkomailla asuvat 968 äänestäjää.
Äänioikeusrekisterin mukaan ennakkoon on äänestänyt yhteensä 4066 äänioikeutettua kauniaislaista ja ennakkoäänestysprosentti on 48,5 %. Äänestysalueittain on ennakkoon rekisterin mukaan äänestänyt:
1: 1469
2: 1227
3: 1370.
Keskusvaalilautakunnalle 31.3.2023 klo 19:00 mennessä saapuneiden vaalikuorten määrä on yhteensä 4070 kappaletta, joista rekisteriin on merkitty 4065 kpl (ja 3 ovat 29.3.23 huomioon ottamatta jätetyt äänestykset ja 2 ovat 31.3.2023 huomioon ottamatta jätettävät äänestykset).
Hyväksyttyjen vaalikuorten määrä on äänestysalueittain:
1: 1468
2: 1227
3: 1370
eli yhteensä 4065.
Liitteet:
Äänestysalueille tulevat äänet päivittäin ja kaupungin oma tilastolomake
Äänestysaktiivisuus kunnassa
Kaupunginlakimies Lena Filipsson-Korento:
Keskusvaalilautakunta päättää hyväksyä ennakkoäänestysten tarkastustoimenpiteet sekä kaupungin henkilökunnan suorittaman kirjeäänten uudelleen kuorittamisen.
Keskusvaalilautakunta päättää jättää huomioon ottamatta liitteen kohdissa 9-10 mainitut ennakkoäänestykset (yhteensä 2 kpl).
Pöytäkirjaan liitetään huomioon ottamatta jätetyt vaalikuoret lähetekirjeineen ja -kuorineen.
Hyväksyttyjen vaalikuorten määrä on äänestysalueittain:
1: 1468
2: 1227
3: 1370
Eli yhteensä 4065 kappaletta, mikä määrä tallennetaan vaalitietojärjestelmään.
....
Merkittiin, että kokous keskeytettiin klo 18:47-18:49 väliseksi ajaksi vastaanottamaan yksi äänioikeustietojärjestelmään jo rekisteröity ennakkoäänestys. Hyväksyttävissä oleva ennakkoäänestys on sisällytetty edellä mainittuihin lukuihin.
Merkittiin, että kokous keskeytettiin klo 19:02-19:04 väliseksi ajaksi ja varmistettiin, että kaikki 31.3.2023 ennen klo 19 keskusvaalilautakunnalle saapuneet ennakkoäänestyksen ja kirjeäänestyksen lähetekuoret ovat kokouksessa käsiteltävänä.
Päätös:
Keskusvaalilautakunta päätti hyväksyä ennakkoäänestysten tarkastustoimenpiteet sekä kaupungin henkilökunnan suorittaman kirjeäänten uudelleen kuorittamisen.
Keskusvaalilautakunta päätti jättää huomioon ottamatta liitteen kohdissa 9-10 mainitut ennakkoäänestykset (2 kpl, eli huomioon ottamatta on jätetty yhteensä 5 ennakkoäänestystä).
Pöytäkirjaan liitettiin huomioon ottamatta jätetyt vaalikuoret lähetekirjeineen ja -kuorineen.
Hyväksyttyjen vaalikuorten määrä on äänestysalueittain:
1: 1468
2: 1227
3: 1370
Eli yhteensä 4065 kappaletta, mikä määrä tallennettiin vaalitietojärjestelmään.
Liitteet:
EI JULKINEN - Käsiteltävät ennakkoäänestykset
EI JULKINEN - Huomioon ottamatta jätetyt ennakkoäänestykset
EI JULKINEN - Luettelot ennakolta äänestäneistä, yleinen ennakkoäänestys, koti- ja laitosäänestys
Ennakkoäänestyksen yhteenvetotilasto, VAT
Kirjeäänten lukumäärä
Äänioikeutettujen määrät
Äänestysaktiivisuus kunnassa
Ennakkoäänestyksen yhteenvetotilasto, oma
Äänestysalueille tulevat äänet päivittäin
Laskentalomake 1, ennakkoon äänestäneiden lukumäärä
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |