RSS-linkki
Kokousasiat:https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 30.01.2023/Pykälä 4
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kuulutuksen julkaiseminen eduskuntavaaleissa
KVAAL 30.01.2023 § 4
609/00.00.00.01/2022
Lisätiedot:
kaupunginlakimies Lena Filipsson-Korento, puh. 050 354 0121
etunimi.sukunimi@kauniainen.fi
Keskusvaalilautakunnan on vaalilain 49 §:n ja oikeusministeriön ohjeistuksen mukaan hyvissä ajoin ennen vaaleja tiedotettava kunnan alueella olevista yleisistä ennakkoäänestyspaikoista ja äänestysajoista niissä sekä vaalipäivästä ja äänestysalueiden äänestyspaikoista sillä tavalla kuin kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi. Keskusvaalilautakunta voi lisäksi harkintansa mukaan kuuluttaa kotiäänestyksen järjestämisestä ja siihen ilmoittautumisesta sekä muista vaalien toimittamiseen liittyvistä asioista.
Kaupunki on perinteisesti käyttänyt Kaunis Grani-lehteä kuulutuksen julkaisemisessa. Vaalien aikatauluun parhaiten sopiva lehti ilmestyy 9.3.2023 (aineistopv 22.2.2023), edellisen numeron ilmestyessä jo 16.2.2023.
Ehdotus kuulutukseen (suomen- ja ruotsinkielisinä) on liitteenä.
Kuulutuksen muoto ja sisältö perustuu aikaisempina vuosina julkaistuihin kuulutuksiin. Mahdollisten tarpeellisten muutosten varalta ehdotetaan, että keskusvaalilautakunnan sihteeri valtuutetaan tekemään teknisluontoisia ja muita vähäisiä muutoksia kuulutukseen. Kuulutus laitetaan myös nähtäväksi kaupungin ilmoitustaululle sekä kaupungin kotisivuille osoitteessa
https://www.kauniainen.fi/kuulutukset.
Laitosäänestyksistä tiedotetaan erikseen kuulutuksilla laitoksissa.
Kaupunginlakimies Lena Filipsson-Korento:
Keskusvaalilautakunta hyväksyy liitteenä olevan kuulutuksen julkaistavaksi edellä mainitun mukaisesti ja valtuuttaa keskusvaalilautakunnan sihteerin tekemään kuulutukseen teknisluontoisia korjauksia.
Päätös:
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Liitteet:
Kuulutus
Jakelu:
Ilmoitustaulut
Kaunis Grani
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |