Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 31.05.2021/Pykälä 110

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oy Granilla Ab:n yhtiökokousasiat 2021

 

KH 31.05.2021 § 110  

 

596/00.01.00.03.01/2021  

 

Lisätiedot:

hallintojohtaja Camilla Söderström, puh. 050 411 0205

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Kaupungin kokonaan omistaman kiinteistöosakeyhtiön Oy Granilla Ab:n tilinpäätösasiakirjat ja tilintarkastuskertomus vuodelta 2020 ovat valmistuneet ja yhtiössä on pidettävä varsinainen yhtiökokous. Yhtiökokouksessa käsitellään tilinpäätös ja päätetään tuloslaskelman ja taseen vahvistamisesta, toimenpiteistä, joihin vahvistetun taseen mukainen voitto tai tappio antaa aihetta, vastuuvapauden myöntämisestä hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle, hallituksen jäsenten ja tilintarkastajien palkkioista sekä valitaan yhtiön hallituksen jäsenet ja tilintarkastaja.

 

Vuonna 2020 yhtiön hallituksessa toimivat kaupungin edustajina Christoffer Lindqvist (pj), Tapani Ala-Reinikka ja Tiina Nystén. Lisäksi hallitukseen kuului kaksi asukasedustajaa. Isännöintitoimistona oli edelleen Realia Management Oy. Tilintarkastajana oli KPMG Julkistarkastus Oy, vastuunalaisena tilintarkastajana edelleen KHT, JHT Outi Koskinen, joka toimi myös kaupungin tilintarkastajana.

 

Yhtiön tilikauden tulos on +0,31 € (2019: 33 762,38 €). Olennaisena tapahtumana mainitaan, että Oy Granilla Ab osti koko Kiinteistö Oy Kauniaisten Korsu Fastighets Ab osakekannan. Tilikauden tapahtumat olivat muuten normaalit. Yhtiön hallitus ehdottaa, että tulos kirjataan omaan pääomaan ja että osinkoa ei jaeta. Tilintarkastusyhteisön vastuunalaisen tilintarkastajan allekirjoittamassa tilintarkastuskertomuksessa ei ole esitetty huomautettavaa.

 

Oy Granilla Ab:n hallitukseen tulee yhtiöjärjestyksen mukaan valita viisi jäsentä, joista asukkailla on yhteishallinnosta vuokrataloissa annetun lain 12 §:n nojalla oikeus nimetä vähintään kaksi. Kuntalain 47 §:n 2 momentin mukaan kunnan tytäryhteisön hallituksen kokoonpanossa on otettava huomioon yhteisön toimialan edellyttämä riittävä talouden ja liiketoiminnan asiantuntemus. Koska yhtiön hallinnointi tapahtuu yksinomaan sen hallituksen ja yhtiölle valitun isännöintitoimiston toimesta, yhtiön hallituksen jäsenen vastuu on merkittävä. Paitsi lain asettama vaatimus riittävän talouden ja liiketoiminnan asiantuntemuksesta, yhtiön hallituksessa olisi hyvä olla, huomioon ottaen rakennusten iän ja kunnon, myös riittävä ymmärrys kiinteistöjen kunnossapitokorjauksiin liittyviin asioihin. Lisäksi yhtiön hallituksen jäsenten vastuulla on valvoa isännöintitoimiston kanssa tehdyn sopimuksen noudattamista. Yhtiö on itsenäinen oikeussubjekti ja kaupungin rooli sen hoitamisessa rajoittuu kuntalaissa säädettyyn omistajaohjaukseen.

 

Kaupungin tulee yhtiön hallituksen jäsenten valinnoissa ottaa huomioon tasa-arvolain säännökset sukupuolikiintiöstä.

 

Koska kaupungin eri kiinteistöyhtiöiden hallintoa on syytä yhdenmukaistaa, tulisi pyrkiä siihen, että eri kiinteistöyhtiöissä hallituksen jäseninä olisi mahdollisuuksien mukaan samat henkilöt. Kiinteistö Oy Kauniaisten Korsu Fastighets Ab tullaan fuusioimaan Oy Granilla Ab:hen.

 

Yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiöön tulee valita yksi tilintarkastaja ja yksi varatilintarkastaja; jos tilintarkastajaksi valitaan hyväksytty tilintarkastusyhteisö, varatilintarkastajaa ei tarvitse valita. Kuntalain 122 §:n mukaan kunnan tytäryhteisön tilintarkastajaksi on valittava kunnan tilintarkastusyhteisö, jollei tästä poikkeamiseen ole perusteltua tarkastuksen järjestämiseen liittyvää syytä. Tytäryhtiöiden päävastuullisena tilintarkastajana onkin useamman vuoden ajan toiminut sama henkilö kuin kaupungin kohdalla, eikä syytä tämän muuttamiseen ole.

 

Kaupunginhallituksen jäsenille jaetaan oheismateriaalina extranetissä tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus.

 

Kaupunginjohtaja Christoffer Masar:

 

Kaupunginhallitus päättää Oy Granilla Ab:n kiinteistöyhtiön vuonna 2021 pidettävää varsinaista yhtiökokousta varten:

- hyväksyä yhtiön tilinpäätöksen tilikaudelta 2020 ja tilintarkastuskertomuksen,

- myöntää vastuuvapauden yhtiön hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle tilikaudelta 2020,

- päättää, että osinkoa ei jaeta ja että tulos kirjataan oman pääoman lisäykseksi,

- hyväksyä, että kiinteistöyhtiön hallituksen jäsenille suoritetaan kokouspalkkio kaupungin hallintosäännön luottamushenkilöiden palkkioita koskevien määräysten mukaisesti soveltaen valiokuntaa koskevia määräyksiä ja että tilintarkastuksesta suoritetaan palkkio sopimuksen mukaisen laskun mukaan,

- nimetä yhtiön hallitukseen kolme jäsentä tasa-arvolain mukaisesti,

- nimetä yhtiön tilintarkastajaksi KPMG Julkistarkastus Oy, vastuunalaisena tilintarkastajana KHT, JHT Outi Koskinen ja

- valtuuttaa kaupunginjohtajan tai hänen määräämänsä edustamaan kaupunkia edellä mainittuja asioita käsiteltävässä yhtiökokouksessa ja käyttämään kaupungin äänivaltaa edellä esitetyn mukaisesti.

....

 

Valtuuston puheenjohtaja Tapani Ala-Reinikka poistui esteellisenä kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi (yhtiön hallituksen jäsen).

 

Jäsen Johan Johanssonin ja jäsen Mikko J. Salmisen ehdotukset yhtiön hallituksen jäsenten nimeämiseksi, hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Lisäksi kaupunginhallitus nimesi yhtiön hallituksen jäseniksi Christoffer Lindqvistin, Veronica Fellmanin ja Tapani Ala-Reinikan.

 

Oheismateriaali:

Tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus 2020, Oy Granilla Ab (Extranet)

 

Jakelu:

Valitut henkilöt

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa