Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauniainen10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kulttuurivaliokunta
Pöytäkirja 05.05.2021/Pykälä 15

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kulttuurivaliokunnan avustukset 2021 ja vuoden 2020 tilitykset

 

KULTV 05.05.2021 § 15  

 

113/02.05.01.02/2021  

 

Lisätiedot:

kulttuurituottaja Cecilia McMullen, puh. 050 559 9580

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Kauniaisten kaupungin hallintosäännössä on säädetty kulttuurivaliokunnan ratkaisuvaltaan kuuluvaksi päättää toiminta-avustusten ja muiden avustusten myöntämisestä ja valvoa niiden käyttöä. Kulttuurivaliokunta on päättänyt kokouksessaan 13.2.2018 (§ 3) kulttuuritoimintaan myönnettävien avustusten jakoperusteista (Kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen avustusten yleiset myöntämisperiaatteet 2015). Myöntämisperusteiden mukaan avustukset jaetaan toiminta-avustuksiin, kohdeavustuksiin ja henkilökohtaiseen taiteilija-apurahaan.

 

Hakemuksen on liitteineen saavuttava kaupungin ilmoittamassa määräajassa kaupungin kirjaamoon. Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä. Avustusten kuulutusilmoitus ilmestyi Kaunis Grani -lehdessä, sosiaalisessa mediassa ja kaupungin kotisivuilla. Avustukset olivat haettavissa 31.3.2021 klo 15.00 asti.

 

Valiokunnan talousarviossa on vuosittain varattu paikallisille yhdistyksille jaettavaksi talousarviokäsittelyn yhteydessä päätetty määräraha. Kulttuurivaliokunnan vuoden 2021 talousarviossa on varattuna yhteensä 12 930 euroa kulttuuriavustuksiin ja 1 500 euroa taiteilija-apurahaan.

 

Määräaikaan mennessä on haettu toiminta-avustuksia yht. 25 600 euroa, kohde-avustuksia yht. 14 800 euroa ja henkilökohtaista avustusta yht. 16 900 euroa. Haetut avustusmäärät ovat yhteensä 573 00 euroa.

Yhteenveto avustuksia hakeneista yhdistyksistä ja haetuista avustuksista esitetään liitteenä (vain valiokunnan jäsenille).

 

Toiminta-avustusta hakivat seuraavat yhteisöt:

 

Kauniaisten Suomalaiset Seniorit ry (KSSry), Grankulla Kammarkör r.f., GSP Klang, Föreningen Grani Big Band rf, Grankulla svenska pensionärer rf, Kauniaisten orkesteri ry - Grankulla orkester rf, Föreningen Luckan, Kauniaisten kielikylpyyhdistys ry ja Understödsföreningen för jazzmusik i Grankulla rf.

 

Kohdeavustusta hakivat seuraavat yhteisöt:

 

Kauniaisten Suomalaiset Seniorit ry (KSSry), Grankulla svenska kulturförening, Suomen Raamattuopiston Säätiö sr, Teaterföreningen Svalan från Esbo ja Kauniaisten kouluyhdistys.

 

Taiteilija-apurahaa hakeneet henkilöt ja haetut apurahat ovat liitteessä (vain valiokunnan jäsenille).

 

Kulttuurivaliokunnan vuoden 2020 talousarviossa oli varattuna yhteensä 11 800 euroa avustuksiin. Kulttuuritoimintaan myönnettävien avustusten jakoperusteiden mukaan yhdistysten tulee toimittaa tilitys edellisen vuoden toiminnasta, mikäli ovat saaneet kaupungilta avustusta.

 

Tilitykset vuodelta 2020 ovat toimittaneet seuraavat avustusta saaneet tahot:

 

Kauniaisten Suomalaiset Seniorit ry, Föreningen Grani Big Band, Grankullagillet, GSP Klang, Kauniaisten Orkesteri ry - Grankulla orkester rf, Grankulla svenska pensionärer rf. ja kaksi yksityistä henkilöä.

 

Virkaa toimittava sivistystoimenjohtaja Maria Ekman-Ekebom:

 

Kulttuurivaliokunta hyväksyy kauniaislaisille kulttuuritoimintaa harjoittavien yhdistysten vuodelta 2020 toimitetut tilitykset ja jakaa vuonna 2021 kulttuuriavustuksia (toiminta- ja kohdeavustuksia) kauniaislaisille kulttuuritoimintaa harjoittaville yhdistyksille sekä taiteilija-apurahaa yhteensä 14 430 euroa seuraavasti:

Toiminta-avustukset:

Kauniaisten kielikylpy yhdistys ry  1000 €
Understödsföreningen för jazzmusik i Grankulla rf. 2000 €
Kauniaisten orkesteri ry - Grankulla orkester rf 2000 €
Grankulla svenska pensionärer rf  1500 €
Föreningen Grani Big Band rf   2000 €
GSP Klang    500 €
Grankulla Kammarkör r.f.   1 430€
Kauniaisten Suomalaiset Seniorit ry (KSSry)  1500 €

Kohdeavustukset:

Kauniaisten kouluyhdistys   500 €

Taiteilija-apurahat:

Etunimi Sukunimi (liitteessä)   1000 €
Etunimi Sukunimi (liitteessä)   1000 €

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Liitteet:

Yhteenveto hakijoista sekä haetuista avustuksista ja apurahoista 2021 (Extranet)

Päätösesitys: taiteilija-apurahat (Extranet)

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa